Tarinoita Nepalista: Sajaneella on nyt valoisa tulevaisuus

”Perheelläni on ollut taloudellisia vaikeuksia jo vuosia, ja vuoden 2015 maanjäristys teki tilanteesta vielä hankalamman. Olin jo päässyt opiskelemaan ja suoritin kandidaatin tutkintoani mikrobiologiasta valtion yliopistossa. Maanjäristyksen takia perheeni joutui muuttamaan vuokra-asuntoon, koska omamme tuhoutui järistyksessä. Opiskelu loppukokeita varten oli ajoittain haastavaa, sillä meitä asui kuusi ihmistä kahden huoneen asunnossa. Pystyin siitä huolimatta suorittamaan kokeen ja tällä hetkellä odotan tuloksiani ja työskentelen apteekissa. Työn ansiosta olen hieman lähempänä unelmaani, joka on olla jonain päivänä tutkija lääkeyhtiössä.

En olisi tässä elämäntilanteessa, ellen olisi kuullut ystävältäni Loo Nivasta. Lapsuudessani isäni oli ainoa perheessämme, joka teki palkkatöitä. Palkka, jota hän sai maanviljelyksestä, ei riittänyt koko perheen tarpeisiin. Lapsuuteni oli melko hankala juuri resurssien puutteen takia. Vuonna 2006 aloin kuitenkin saada tukea, jota jatkui seuraavat kuusi vuotta. Sen ansiosta pystyin jatkamaan koulunkäyntiä, mikä helpotti perheeni tilannetta. Samaan aikaan olin myös Loo Nivan perustaman lastenklubin jäsen.

Ilman Loo Nivan tukea olisin varmasti joutunut lopettamaan opintoni hyvin nuorena.

Mielestäni Loo Nivan tarjoama tuki on ainutlaatuista, koska he tarjoavat kaiken, mitä opiskelua varten tarvitaan. Sain oppimismateriaaleja, kirjoja, kouluvaatteita ja täyden koulumaksun. Tuki, jota sain, auttoi koko perhettäni ja teki monista asioista helpompia. Minun ei tarvinnut enää stressata koulunkäynnistäni ja pystyin keskittymään opiskeluun ja siihen mitä halusin tulevaisuudessa tehdä. Ilman tukea en olisi voinut opiskella enkä olisi näin onnellinen. Nyt minusta tuntuu, että minulla on valoisa tulevaisuus edessäni!

Toivon, että kaikki lapset, jotka nyt saavat Loo Nivan tukea käyttävät saamansa avun hyvin. Nämä lapset ovat mielestäni hyvin onnekkaita, sillä saatu tuki voi todella muuttaa elämän.

Mutta on tärkeää myös muistaa, että jos ei tee ahkerasti töitä opintojensa eteen, voi menettää todella hienon mahdollisuuden.”

 

Sajanee, Khokanan kylä


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *