AjankohtaistaNepalilainen vammainen dalit-tyttö on kolminkertaisessa marginaalissa

Nepalilainen vammainen dalit-tyttö on kolminkertaisessa marginaalissa

Sundar on kolmen tytön isä, jonka elämä köyhänä ja kastittomana dalitina Nepalin maaseudulla ei ole ollut helppoa.

Viisi vuotta sitten hänen keskimmäisellä tyttärellään todettiin epilepsia. Aluksi tämä pystyi käymään koulussa, mutta muutaman kuukauden takaisen vakavan epilepsiakohtauksen jälkeen hän ei ole enää toipunut entiselleen. Aiemmin luokkansa parhaisiin kuulunut tyttö pystyy nyt 17-vuotiaana vaivoin lukemaan muutamia sanoja.

Nepalilainen mies seisoo talon ovella
Sundar kertoi meille elämästään. Hänen tyttärensä voi vierailumme aikana niin huonosti, ettemme häirinneet häntä haastattelulla.

Perheen äitikin on sairas, mutta kaikki liikenevät varat on käytetty tyttären hoitoon. Alueella ei ole sairaaloita, joten kehitysyhteistyöhankkeemme on tukenut tytön kuntoutusta kuukauden hoitojaksolla Kathmandussa. Tytön vointi on kuitenkin huono ja jatkoseuranta on tarpeen.
 
Tyttö on täysin kodin vankina eikä pääse sängystä ylös. Kaverit eivät käy häntä katsomassa eikä hänellä ole keinoa pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Moni yhteisössä ei tiedä epilepsiasta ja luulee taudin voivan tarttua.

Aaltopellistä rakennettuja koteja Nepalissa
Taaimmaisena Sundarin perheen koti

Tytär kuuluu yhteisönsä kaikkein haavoittuvimpiin. Sen lisäksi että perhe on köyhä, hän kohtaa syrjintää niin vammaisuuden, kastittomuuden kuin sukupuolensa vuoksi.
 
Perhe ei ole kuitenkaan menettänyt toivoaan ja hankkeemme on muuttanut elämää parempaan suuntaan. Isä on liittynyt vammaisten lasten vanhempien säästöryhmäämme ja käynyt koulutuksissamme. Hän aikoo levittää oikeaa tietoa vammaisuudesta ja tietää nyt vammaisten ihmisten oikeuksista.

Sundar on myös liittynyt koulun johtokuntaan vanhempien edustajana.

Hankkeemme kautta perhe sai tietää Nepalin valtion vammaiskortista, joka on nyt hankittu tytölle ja perhe tulee saamaan sen ansiosta ensi vuonna vammaistukea 16 € kuussa – merkittävä tuki köyhälle perheelle. Lisäksi alueen paikallisviranomaisten ymmärrys vammaisasioista on kasvanut huimasti koulutustemme myötä, mikä helpottaa vammaisten ihmisten elämää alueella jatkossa.

Vaikka suurin osa alueen lapsista on monella tapaa haavoittuvassa asemassa, pyrimme työssämme aina huomioimaan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, kuten vammaiset lapset, kastittomat ja tytöt.

Etenkin rakenteellisesta syrjinnästä kärsivät on erittäin tärkeä huomioida kaikessa toiminnassa, muuten mukaan tulevat helposti vain parhaista lähtökohdista ponnistavat lapset.

Jos näin käy, epätasa-arvo koulujen ja yhteisöjen sisällä voi jopa kasvaa.

Nepalilaisen koulun käytävä
Lähikoulun käytävää

Voit tukea Nepalin vammaisia tyttöjä meidän kauttamme kummina tai kuukausilahjoittajana!

Kehitysyhteistyötämme voi tukea myös kertalahjoituksella.

Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Nepalissa