AjankohtaistaKoskaan ei ole liian myöhäistä muodostaa kiintymyssuhdetta

Koskaan ei ole liian myöhäistä muodostaa kiintymyssuhdetta

Järjestimme marraskuussa toisten adoptiotoimijoiden kanssa seminaarin Adoptiovanhemmuuteen kasvaminen − adoptiolapsen tarvitsevuuden kohtaaminen. Seminaarissa mm. lastenpsykiatri Hanna Raaska puhui kiintymyssuhteesta ja siitä, miten kiintymyssuhteen häiriöitä voidaan tunnistaa ja miten suhdetta lapseen voi rakentaa.

Finado-tutkimus kertoo, että kansainvälinen adoptio on positiivinen interventio lapsen elämään ja valtaosa Suomeen adoptoiduista lapsista voi ja sopeutuu hyvin.

”Yleensä hyvä, turvallinen perhearki riittää” − Hanna Raaska

Kiintymyssuhteen korjaantumista tapahtuu jo ensimmäisen vuoden aikana adoptioperheeseen tulon jälkeen. Finado-tutkimuksen mukaan kaksi vuotta adoption jälkeen adoptoitujen kiintymyssuhteessa on vielä havaittavissa eroja ikätovereihin verrattuna, neljän vuoden kuluttua tilanne on jo ikätovereita vastaava. Jos kyseessä on todellinen häiriö, kiintymyksen vaikeudet voivat pitkittyä.

Adoptiolapsi ei välttämättä tiedä miten perheessä ollaan

Lastenkodissa kasvaneelle lapselle isossa lapsiryhmässä oleminen voi olla hyvinkin luontevaa ja kiintyminen toisiin lapsiin helppoa. Se sijaan hänelle voi olla aluksi hankalaa hahmottaa, mikä on perhe, mitä tarkoittaa vanhemmat, mikä on koti, mikä minä olen ja mitkä ovat minun rajani, mikä on ero meidän ja toisten kanssa tai kuka minua hoitaa.

Lapsi, jolla ilmenee kiintymyssuhteessa estottomuutta, saattaa olla valmis lähtemään vieraan mukaan epäröimättä eikä tarkista hoivaajan reaktiota poistuessaan hänen luotaan edes uusissa ja oudoissa tilanteissa. Lapsi saattaa lähestyä vieraita estottomasti, poikkeavan tuttavallisesti joko sanallisesti tai fyysisesti. Reaktiivisessa kiintymyssuhdehäiriössä lapsi ei yleensä aloita vuorovaikutusta huoltajansa kanssa eikä näytä kiinnostuneelta vuorovaikutuksesta muutenkaan.

Ottaako lapsi vastaan vanhemman lohdutusta hädän hetkellä? Tämän saavuttaminen voi viedä aikaa. Vieraiden vierastaminen on hyvä merkki ja oirekuva voi korjautua nopeastikin.

Sitkeä kiintymyssuhdehäiriö kannattaa tutkia laajasti. Jos lapsen sopeutumisessa tai kehityksessä on huolestuttavia merkkejä, kannattaa apua hakea viimeistään yhdeksän kuukauden kuluttua adoptiosta.

Ensimmäiset vuodet voivat olla vaativia, mutta:

”Se mikä on vaativaa on myös syvästi palkitsevaa”  ̶  lastenpsykiatri Kirsi Kettunen

Aikaa ja läheisyyttä

Hanna Raaska korosti, että tarvitaan valtava määrä toistoja, että lapsi pystyy muodostamaan sisäisen turvallisen mielikuvan luotettavasta aikuisesta. Kiintymyssuhde vaatii pitkäkestoista säännöllistä vuorovaikutusta ja fyysistä läheisyyttä, joten riittävän pitkä kotona olo adoptiolapsen kotiintulon jälkeen olisi hyvin tärkeää.

Alussa lapsi varmistelee paljon ja usein on vahvistettava monen toiston kautta, että äiti/isä tulee takaisin poistuttuaan hetkeksi. Voi mennä pitkä aika, ettei vanhempi pääse yksin edes vessaan.

Jotta lapselle syntyy luottamus aikuisen saatavilla oloon, olisi tärkeää, että lapsen tarpeisiin vastataan ja häntä kuullaan ja että hoitajan käytös on ennakoitavaa. Turvallisuutta lisää myös se, että lapsi voi tuoda kaikenlaiset tunteensa esiin pelkäämättä hylkäämistä, että aikuinen kestää ne kaikki. Hylkäämisellä uhkaaminen on hyvin vahingollista.

”Ole läsnä, kuuntele, ole aito”

Tunteita ei tarvitse pelätä. Vanhempien tunteiden kirjo voi opettaa lasta, ja jos aikuinen tekee väärin, hän voi pyytää anteeksi. Näin lapsi oppii, että tunteiden kanssa voi elää ja niiden kanssa pärjätään.

Jos lapsi ei anna lohduttaa, voi lähentyä varovasti askel askeleelta ja vähitellen siedättää lasta kosketukseen ja läheisyyteen. Lapsen on hyvä kokea, että aikuinen on kuitenkin läsnä eikä jätä yksin tunteiden kanssa.

Ilon kautta

Jaettu ilo on tärkeää kiintymyssuhteen ja turvallisuuden tunteen kannalta.

”Jos kaikki tuntuu hankalalta, yritä miettiä edes yksi asia, mikä molemmista on kivaa, ja tehkää sitä.”

Lapsi tarvitsee välitöntä palautetta ja  suotuisaa käyttäytymistä voi kiittää ehkä ylikorostetustikin. Autoritäärinen kuri voi vaikeuttaa suhteen muodostumista, mutta lempeät rajat luovat turvallisuutta.

Hanna Raaska esitti myös positiivista vuorovaikutusta tukevia toimintamalleja:

  • Ohjaa lapsen toimintaa kohti toivottua lopputulosta: mieti, miten haluat lapsen toimivan
  • Vältä älä-sanaa (mieluummin ”kävele” kuin ”älä juokse”)
  • Ole konkreettinen (mitä oikeastaan haluat lapsen tekevän, kun hän ”on kunnolla”?)
  • Anna yksi ohje kerrallaan
  • Ennakoi ja anna lapselle aikaa toimia. Kerro, milloin odotat lapsen toimivan (”viiden minuutin päästä mennään pesulle”)

Koulutuksen aikana myös kokemusasiantuntijat eli adoptiovanhemmat kertoivat omia vinkkejä ja kokemuksiaan. Yksi adoptioäiti korosti ennakoinnin tärkeyttä eli vierailun voi sanoittaa tarkkaan etukäteen ja varmistaa, että lapsi ymmärtää heidän tulevan yhdessä kotiin takaisin.

Toinen adoptioäiti kertoi näin: ”Lapseni näkivät painajaisia, että joutuvat takaisin lastenkotiin. Saimme heidän syntymämaastaan vieraan, joka sanoi, että te ette ole lähdössä täältä mihinkään. Sen jälkeen lapset nukkuivat yönsä rauhassa.”

Adoptiolasten taustat ovat erilaisia ja heidän herkkyytensä yksilöllistä. Kiintymyssuhdehäiriö kehittyy vain osalle varhaislapsuudessa hoivaa vaille jääneistä. Kiintymyksen korjaantumista tapahtuu monta vuotta adoption jälkeen eikä sitä ole koskaan liian myöhäistä muodostaa.

Vaikeissa tilanteissa vanhemmat herkästi syyllistävät itseään, jos lapsen tilanne ei ala korjaantua. Joskus ulkopuolinen tuki on tarpeen sekä lapsen hyvinvoinnin että vanhempien jaksamisen vuoksi. Avun hakeminen ajoissa on viisautta.

Lue adoptioäidin tarina: Adoption ilo ja suuri salaisuus

Lue lisää kiintymyssuhdehäiriöistä

Tukea adoptioperheille: