Jokainen adoptiolapsi ja jokainen ensitapaaminen on niin yksilöllinen, että kaikki ohjeet ja neuvot ovat vain suuntaa antavia. Osa niistä voi kuitenkin olla joissain tilanteissa hyvinkin toimivia ja toisten adoptioperheiden kokemuksia kannattaakin kuunnella tarkalla korvalla. Kokemuksesta voi olla joskus hyötyä. Samoin kannattaa etukäteen miettiä lapsen tilannetta, kuinka hän ensikohtaamisen käsittää. Adoptioperheeseensä tulevalla lapsella on paljon monenlaisia tunteita, kun kaikki tuttu muuttuu ja toivottavasti myös turvallisuutta antanut maailma on hetkessä erilainen. Oman perheen saaminen on lapselle hieno asia, mutta uuteen tilanteeseen huolella valmisteltukaan lapsi ei mitenkään voi ymmärtää tätä samassa perspektiivissä kuin me aikuiset. Osa lapsista voi tulla tilanteeseen hyvinkin valmistelemattomina, ja tilanne voi olla pelottava. Toiset lapset ovat joutuneet vaihtamaan lastenkotia juuri ennen vanhempien kohtaamista, heidät on ehkä tuotu maaseudulta kaupunkiin tai muutoin sijoitus uuteen perheeseen tapahtuu eri paikassa kuin missä tutut hoitajat ja huone ovat olleet. Osa lapsista siirtyy vanhempien hoitoon tutusta paikasta ja vanhemmat saavat samalla tutustua lastenkotiin, joka on toiminut heidän lapsensa kotina ehkä kauankin. Asetu lapsen asemaan, ole rauhallinen ja anna tunteille tilaa Usein hyvä perusperiaate yhteisiin ensihetkiin on, että vanhempana yrittää asettua lapsen asemaan ja miettiä, miltä muutokset mahtavat tuntua pienessä lapsen maailmassa. Sanoja ja selityksiä tärkeämpiä ovat aluksi tunteet ja ennen kaikkea se, että aikuiset pysyvät rauhallisina tapahtui mitä tapahtui. Tämä on joskus helpommin sanottu kuin tehty, sillä vanhempana omat tunteet ovat myös mukana – niiden tuleekin olla – ja lapsi vaistoaa ne herkästi. Aikuisten omille tunteille on hyvä järjestää oma aikansa ja paikkansa, jossa niitä voi purkaa ja siten lisätä omia voimavaroja ja kärsivällisyyttä lapsen kanssa. Tärkeintä on tiedostaa, että niitä on. Sekä itsellä, että puolisolla, mukana mahdollisesti olevilla perheen lapsilla, jokaisella. Tunteet voivat suurten asioiden äärellä olla uusia, ja niiden kohdalla on hyvä muistaa tunteiden luonne: ne tulevat ja ne menevät. Taito on siinä, miten olla kulloisessakin tunteessa. Lapsi tarvitsee aikuisen tunteensa tulkiksi ja pysymään vierellä. Vanhempien herkkyys eri tilanteisiin on avainsana mahdollisimman hyvään yhteiseen alkuun Lapset ilmaisevat itseään paljon käyttäytymisen kautta, ja tyypillisiä ensimmäisten päivien reaktioita ovat esimerkiksi hiljaisuus, levottomuus ja vilkkaus. Tapahtuneet muutokset voivat tuoda lapselle pelkoja, jotka näkyvät esimerkiksi nukahtamisvaikeutena tai yöheräämisinä. On tavallista, että syömisen kanssa on haastetta; lapsi kieltäytyy syömästä tai ahmii ruokaa kaksin käsin. Lapsen näkökulmasta ajateltuna ymmärrettävä on myös yleinen reaktio, jossa lapsi hyväksyy aluksi lähelleen vain yhden uuden aikuisen. Uuteen ihmiseen turvaaminen ja ihmissuhteen rakentaminen vaatii kapasiteettia, jota lapselta ei välttämättä alkuvaiheissa riitä monelle ihmiselle kerrallaan. Osalle lapsista ihmiset ja äänet tuovat tuttua turvallisuuden tunnetta, ja osa voi kokea sen juuri päinvastoin. Vanhempien kannattaa suhtautua alkuvaiheisiin lapsen kanssa uteliaan rauhallisesti; vie aikaa oppia tuntemaan lasta aivan kuin lapsella vie aikaa oppia tuntemaan vanhempiaan. Koko perheeltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja kykyä kokeilla eri vaihtoehtoja. Tärkeää on muistaa kaiken keskellä iloita hyvistä hetkistä ja edistyksen askelista! Yksi askel kerrallaan, siitä alkaa yhteisen elämän tarina. Ensimmäiset päivät ovat usein päiviä, jolloin lapsen on hyvä saada kaikki hoiva ja huolenpito, mitä hänelle voidaan antaa. On tavallista, että lapsi ei aluksi suhtaudu uusien vanhempien hoivayrityksiin positiivisin mielin, mutta kannattaa sinnikkäästi yrittää, ja katsoa kuinka lähelle lapsi uudet vanhempansa päästää. On tärkeää muistaa, että lapsi on itselleen aivan oudossa tilanteessa ja yrittää varmasti parhaansa niillä keinoin, jotka hänellä on käytössään. Ruokailut ja pesut eivät useinkaan suju täydellisesti ja niiden kanssa kannattaa olla kärsivällinen. On tärkeää, että lapsi aistii rauhalliset ja turvalliset aikuiset lähellään ja että pysytään yhdessä. Rajojen asettamisen aika tulee hetken kuluttua. Usein kuulee sanottavan, että kaikki keinot ovat ensimmäisinä päivinä sallittuja – toki tervettä järkeä käyttäen. Kaikista tärkeintä on oma herkkyys lapsen tarpeille. Perushoivan antaminen tuo alusta lähtien toistuvasti eteen tilanteita, joissa tarkastellaan mikä toimii ja mikä tuottaa mahdollisesti pelkoa. Kokemus on osoittanut, että lapsille tutut ruuat ovat usein tärkeitä, samoin kuin tutut äänet, tuttu musiikki, vaatteet ja unilelu. On hienoa, jos lapsi saa lastenkodista jotain tuttua mukaansa. Tämä ei ole kaikissa lastenkodeissa käytäntö, joten tätä mahdollisuutta voi varmuuden vuoksi myös kysyä. Vaikka lapselle olisi hankittu etukäteen uusia vaatteita, on hyvä muistaa, että lapselle voi olla hyvinkin merkityksellistä pitää tuttuja lastenkodin vaatteita ainakin ensimmäisen päivän ajan päällään. Yhteys lapseen alkaa rakentua hyvin lapsentahtisen kosketuksen kautta Perushoivan lisäksi on hyvä muistaa, että jo hakumatkalla isompiakin lapsia on mahdollista kantaa esimerkiksi ergonomisesti hyvin muotoillussa kantorepussa. Hakumatkan aikana liikutaan paljon paikasta toiseen, joten on hyvä tietää, että moni lapsi pelkää rattaita, joissa matkatessa katsekontakti vanhempiin saattaa puuttua kokonaan ja matkanteko voi tuntua rattaisiin tottumattomasta muutenkin pelottavalta. Sylissä, kantoliinassa tai -repussa vanhemman lähellä on turvallista tarkkailla tapahtumia. Toki – tässäkin herkkyys oman lapsen tilanteelle on ensisijaista. Jos lapsi ei heti suostu syliin, hänellä on siihen syynsä. Voi olla, että hänellä on aikuisten kosketuksesta huonoja kokemuksia. Lasta ei pidä pakottaa syliinkään, vaan edetä mahdollisuuksien mukaan tässäkin lapsen tahdissa. Samoin lasten nukkumatoiveet ovat monenlaiset: toinen lapsi rauhoittuu vanhempien viereen, toiselle turvallisinta on vanhempien vuoteen vieressä, omassa selkeästi rajatussa pikkusängyssä. Vanhemman rauhallinen läsnäolo ja kosketus ovat tärkeät rauhoittajat myös yksin nukkuvalle lapselle. Lastenkodissa nukuttajia ei useinkaan riitä joka sängyn lähelle, joten onkin yleistä, että lapsi on luonut itse itselleen keinoja, joilla yrittää rauhoittaa itsensä uneen. Nämä keinot voivat olla monenlaisia ja kummastuttaa uutta vanhempaa. Näistä ei kuitenkaan alkuun kannata huolestua, ne jäävät yleensä hiljalleen pois lapsen turvallisuudentunteen lisääntyessä ja hoivavastuun siirtyessä lapselta itseltään pois vanhempien huolehdittavaksi. Jos lapsi rauhoittaa itseään kovin ottein esimerkiksi kopsauttelemalla päätään sängyn laitoihin, häntä voi hellästi estää. Pidä mukana joustava mieli ja etsi tarvittaessa tukea perheelle Hakumatka on aina ikimuistoinen matka. Saada lapsi, tulla vanhemmaksi. Saada perhe, tulla perheeseen lapseksi. Tulla sisarukseksi. Kaikki ovat uudessa tilanteessa, ja jokainen reagoi tavallaan. Tärkeää on pitää mukana joustava mieli, ja ajatus siitä, että matkan ei tarvitse olla millään mittapuulla täydellinen. Asiat järjestyvät kyllä ajallaan, ja apua on saatavilla moneen tunteeseen ja tilanteeseen.