Miten rasismi vaikuttaa adoptoidun elämään?

Viime aikoina keskustelu rasismista, syrjinnästä ja monikulttuurisuudesta on vellonut Suomessa voimalla. Aihe ei kuitenkaan ole uusi täältä adoptiotyön näkökulmastakaan.  Interpedian adoptiopalvelussa rasismista ja sen ilmenemismuodoista puhutaan usein; välillä lounaspöydässä, välillä virallisemmissa keskusteluissa. Siitä puhutaan, koska sitä on ja se vaikuttaa myös monen ulkomailta Suomeen adoptoidun lapsen ja nuoren sekä heidän perheidensä elämään. Koska aihe on ajankohtainen, kutsuimme yhdessä Yhteiset Lapsemme ry:n ja adoptoitujen järjestö VIA:n kanssa ruotsalaisen Mary Juuselan puhumaan siitä, miten rasismi voi näkyä erityisesti adoptoidun arkipäivässä.

Mary Juusela vieraili toukokuun lopussa Suomessa ja piti luennon rasismista, syrjinnästä ja siitä millaista on ollut kasvaa ruotsalaisessa pikkukaupungissa adoptoidun ja erivärisen leima otsallaan. Juusela ei kuitenkaan puhunut pelkästään oman kokemuksensa pohjalta, sillä 10 vuoden aikana hän on tavannut ja haastatellut noin 700 adoptioperhettä sekä elänyt mukana heidän arjessaan.

”Minusta tuli ihonväri”

Juuselan puheesta kävi selväksi, että ihonväristä voi tulla jo varhain identiteettiä määrittävä seikka. Maryn esimerkit omasta elämästään kertoivat myös siitä, miten vähän lopulta on muuttunut 30 vuodessa. Vuonna 1987 Bålstan pikkukaupungin eräässä päiväkodissa poika ei halunnut pitää Marya kädestä, koska se oli ”erivärinen ja ällöttävä”. Mary muistaa tilanteesta sen, että kukaan aikuinen ei sano mitään, mutta kaikki ovat vaivaantuneita. Maryn omassa mielessä se päivä muutti jotain. ”Siitä päivästä alkaen ihonvärini tuli minua määrittäväksi tekijäksi, ennen sitä en ollut ajatellut itseäni mitenkään erilaisena tai erivärisenä kuin muut. Tuntui siltä, että minua kutsuttiin kaikilla muilla nimillä paitsi omalla. Olin intialainen, neekeri, adoptoitu, maahanmuuttaja jne. En käsittänyt miksi ihmiset eivät halunneet tutustua aidosti minuun, Maryyn, ikään kuin ihoni kertoisi minusta jotain ihmisenä.”

Juusela

Mary Juusela on kirjoittanut kaksi adoptioaiheista kirjaa ja toimii lisäksi mm. luennoitsijana.

Mary väsyi olemaan vähemmistön edustaja ja silmätikku, joka aina joutui huomion kohteeksi. Hän ei halunnut erottua joukosta, koska tiesi joka tapauksessa erottuvansa siitä ihonvärinsä vuoksi. Ihmiset kyselivät paljon henkilökohtaisia kysymyksiä, varmaan ihan hyväntahtoisestikin, mutta silti ne saivat nuoren naisen hämmennyksiin. Miltä tuntuu olla tummaihoinen? Mitä ajattelet Intiasta? Missä ovat oikeat vanhempasi? Haluatko itse adoptoida? Ne olivat kysymyksiä, joita teini-ikäinen Mary ei ollut ajatellut, mutta koska ihmiset häneltä sellaisia kyselivät, niitä alkoi sitten väkisinkin miettiä. Vanhemmilleen Mary ei halunnut vaikeuksistaan kertoa, koska ei halunnut tehdä siitä suurta numeroa ja huolestuttaa vanhempiaan.

Erityisesti murrosiän myllerryksessä tällaiset kysymykset voivat johtaa nuoren kriisiin ja kysymykset pään sisässä vain lisääntyvät: Mihin minä oikeasti kuulun? Eikö minun kotini olekaan täällä? Kuka minä haluan olla?

Sitten noin kolmekymppisenä aikuisena Mary matkustaa Tukholman metrossa, jossa tuntematon nainen huutaa hänelle: ”Et kuulu tähän maahan, mene takaisin!” Taaskaan kukaan ympärillä ei reagoi tai sano sanaakaan, mutta kaikki ovat silmin nähden vaivaantuneita. Kovin vähän tuntui muuttuneen.

Asiat olivat kuitenkin muuttuneet Maryn mielessä. Hän yksinkertaisesti kyllästyi miettimään sitä kuinka olla riittävän hyvä ja kunnollinen ruotsalainen. Mary päätti, ettei hän aio viettää loppuelämäänsä niin, että ihonväri määrittelee hänet. Se vaati oman vahvan päätöksen ja aikaa, mutta se myös rauhoitti mielen.

Osoita tukesi, ole läsnä

Niin Maryn omat kokemukset kuin hänen tekemänsä laajamittaiset haastattelut ruotsalaisten adoptioperheiden keskuudessa osoittavat, että monet adoptoidut joutuvat kokemaan jatkuvaa testaamista ja todistelua siitä kuuluuko hän yhteiskuntaan sen aitona jäsenenä. Monella adoptoidulla on valtava tarve osoittaa olevansa ”kuten muutkin ruotsalaiset/suomalaiset”.

Monet meistä varmasti miettivät miten rasismin kohtaamiseen voisi sitten valmistautua? Rasismin tunnistamiseen ja erilaisten tilanteiden kohtaamiseen voi valmistautua yhdessä perheen ja lapsen kanssa. Niin kannattaa tehdä myös siksi, että muutkin perheenjäsenet joutuvat kohtaamaan kysymyksiä ja kommentteja ihonväristä, adoptiosta jne.

Vaikka valmiita vastauksia ei ole, niitä voi ja kannattaa miettiä yhdessä. Käytännössä kuitenkin tunnekuohu voi olla niin suuri, että itse tilanteessa ei pystykään puolustamaan lastaan. Mary myös muistuttaa, miten valtavan tärkeää aikuisen on osoittaa tavallisessa arjessa rakkauttaan niin verbaalisesti kuin fyysisesti ja ennen kaikkea olla läsnä.

Ja kun joskus todistamme rasistista tilannetta, ei paineta katsetta maahan hiljaa vaivaantuneena, vaan osoitetaan tukea kohteeksi joutuneelle; edes katseella tai vaikka siirtymällä hänen viereensä.

 

Mary Juusela vierailee syksyllä 2015 Suomessa ja pitää ruotsinkielisen luennon Pohjanmaalla. Lisätietoa Marysta http://maryjuusela.se/ ja hänen kehittelemästään Lika olika-metodista http://likaolikametoden.se/

Maryn ruotsinkielisiä kirjoja voit ostaa myös Interpedian verkkokaupasta 


Minna Ala-Orvola
Järjestösuunnittelija

Minna Ala-Orvola on työskennellyt Interpediassa vuodesta 2013.



One comment on “Miten rasismi vaikuttaa adoptoidun elämään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *