Perheen perustamiseen liittyy usein paljon kysymyksiä. Päätöksen tekeminen saattaa vaatia aikaa, eivätkä asiat aina suju suunnitelmien mukaan. Adoption pohtiminen tuo mukanaan vielä uusia kysymyksiä. Joskus adoptiopäätös syntyy kuitenkin helposti. Haastattelimme perhettä, jolle kansainvälinen adoptio tuntui luontevimmalta mahdollisuudelta perheellistyä. Miten päätöksenne adoptoida syntyi? Adoptiopäätös oli meille helppo. Biologinen lapsettomuutemme on pysyvää, emmekä voineet kuvitella elämää ilman omia lapsia. Emme miettineet päätöstä kovin kauan, ja adoptio tuntui luonnollisimmalta tavalta perustaa perhe. Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin olemme kiitollisia siitä, että aloitimme ensimmäisen adoptioprosessin jo nuorina. Se on antanut meille runsaasti aikaa saada lisää lapsia. Millaisia pelkoja tai huolenaiheita teillä oli ennen päätöstä? Suurin pelkomme oli, että adoptioprosessi kestäisi niin kauan, että kaikki toivo ja elämänilo katoaisivat matkan varrella. Olimme jo vuosia kaivanneet lapsia, ja ajatus useiden vuosien odotuksesta oli kauhistuttava. Jälkikäteen ajateltuna meillä on ollut kolme suhteellisen lyhyttä adoptioprosessia. Toki aika on ollut pitkä, mutta kaikki prosessimme ovat olleet alle kolme vuotta. Ennen kuin saimme ensimmäisen lapsemme, mietimme paljon kiintymyssuhdetta. Kiintyisikö lapsemme meihin? Lapsen kiintymyssuhde meihin kehittyi kuitenkin hyvin luonnollisesti, koska hän oli niin pieni ja tarvitsi huolenpitoamme kaikessa. Eniten minua yllätti se, että oman kiintymyssuhteeni syntyminen vei jonkin aikaa. Kaikki oli täysin uutta ja lapsemme oli täysin vieras. Tuolloin minulla ei ollut aikaa huolestua kovin paljon, koska uusi arki lapsen kanssa oli niin intensiivistä. Jälkikäteen ajateltuna minusta olisi adoptioneuvonnassa ollut hyvä keskustella kiintymyssuhteesta myös vanhempien näkökulmasta. Nyt pelkomme ja huolemme ovat täysin erilaisia. Joskus olemme huolissamme siitä, että lapsemme voivat huonosti tavalla tai toisella. Mielenterveysongelmat voivat tietenkin koskettaa ketä tahansa, vaikka ei olisikaan samanlaista taustaa kuin adoptiolapsilla, mutta se, että osa adoptoiduista voi huonosti tietenkin huolestuttaa meitä. Yritämme silti olla murehtimatta turhaan ongelmista, joita ei vielä ole ilmennyt. Mikä on yllättänyt teidät positiivisesti? Positiivisin yllätys on ollut kaikki uudet ystävät ja tuttavat, joita adoptiomaailma on tuonut mukanaan. Vertaistuki muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta on ollut korvaamatonta vuosien varrella. Kokemusten, ylä- ja alamäkien jakaminen ihmisten kanssa, jotka todella ymmärtävät tilannettamme, on antanut meille yhteisöllisyyden tunteen. Näemme myös kuinka tärkeitä nämä suhteet ovat lapsille. Meidän näköistemme perheiden tapaaminen muistuttaa heitä siitä, että heidän tarinansa ei ole epätavallinen tai kummallinen. Millaista arkenne ja elämänne on nyt? On kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun toimme kotiin ensimmäisen lapsemme. Juuri nyt kolmas adoptioprosessimme on päättymässä, ja pian voimme hakea lapsemme kotiin. Se, että meillä on jälleen yksi pieni aarre, jota rakastaa niin paljon kuin pystymme, tuntuu aivan fantastiselta, pelkkä ajatus tuo onnentunteen! Tietenkin kaipaamme pienokaistamme valtavasti, mutta nautimme silti jokaisesta päivästä ja odotamme innolla tulevaa. Muuten elämämme ja arkemme ovat hyvin tavallisia. Taaperoistamme on tullut koululaisia. He ovat ahkeria oppilaita ja koulutyö sujuu hyvin. Vapaa-ajallaan he pelaavat jalkapalloa ja vietämme useita tunteja viikossa kuljettaen heitä ja kannustaen kentän laidalla. Heillä on paljon ystäviä ja talomme on usein täynnä eläväisiä ystäväporukoita. Elämä on aivan yhtä ihanaa kuin kerran toivoimme ja unelmoimme sen olevan. Olemme niin kiitollisia ihanista lapsistamme ja perhe-elämästä, jota saamme elää! Adoptioperhe