Yhteiset lapsemme ja yhteisöllinen vanhemmuus

Osallistuimme 25.10.2018 juhlaseminaariin Yhteiset Lapsemme ja Kansainvälinen adoptio 30 v. Yhteiset Lapsemme ry:n (YL) järjestämässä seminaarissa kuulimme yhdistyksen virstanpylväistä ja tulevaisuudensuunnitelmista. Paljon onnea ja kaikkea hyvää tuleville vuosille! On ollut suuri ilo olla kanssanne tekemässä yhteistyötä halki vuosien ja oli hienoa juhlia yhdessä.

Seminaarissa syvennyimme myös yhteisöllisen vanhemmuuden ajatuksiin lastenpsykiatri Jukka Mäkelän johdolla. Kiitos jälleen kerran hienosta luennosta ja havainnollistavista videoista! Saimme paljon keskusteltavaa ja pohdittavaa, ja paljon hyvää jota voimme jakaa eteenpäin. 

Mitä yhteistä on surikaateilla ja ihmisillä?

Jukka Mäkelän luennossa oli monta kohtaa, jotka voisi ja haluaisi nostaa esiin jaettavaksi nyt esimerkiksi tämän blogin muodossa. Näistä monista valitsin tähän kaksi, jotka ajattelin antaa pohdittavaksi näin vasten viikonloppua, kun moni viettää aikaa yhdessä läheistensä kanssa, kukin omalla tavallaan.

Vanhemmuudessa ja lasten kanssa arjen kiemuroissa luoviessa on mahdollista katsella elämää niin monesta vinkkelistä käsin. Ei ole epätavallista, että katse kiinnittyy omaan perheeseen ydinyksikkönä, ja lasten keskeisenä kiinnekohtana. Näinhän onkin, mutta on mahdollista myös laajentaa ajattelua päin yhteisöä, jonka osana elää, ja ajatella, kuinka paljon tämä yhteisö meille perheenä voi antaa. Elämä tuo eteen mitä kenellekin, mutta yksin ei ole pakko pärjätä, ja itse asiassa yhteisöllisemmän elämän hyödyt ovatkin aika suuret.

Lastenkasvatuskulttuuriin, joka meitä ympäröi, jokainen aika tuo oman vivahteensa, ja kerätty tieto tuo ymmärrystä lisää ajan kuluessa eteenpäin. Siellä missä lapset kokoontuvat hiekkalaatikoille ja muihin puuhiin tuttu näky on vaikkapa hiekkakakkua tomerasti tekevä taapero, jonka tekemisistä kiinnostunut kaveri lähestyy leikkipaikkaa, nappaa lapion tai ottaa osaa hiekansiirtoon, ja aikuinen opastaa lapsille, kuinka kädestä ei saa ottaa ja molemmat tekevät omaa kakkuaan. Pian hiekkalaatikolla puuhailee vierekkäin kaksi taaperoa, jotka molemmat tekevät omaa juttuaan vieri vieressä. Niin usein huomaamatta me pyrimme opettamaan lapsiamme itsenäisyyteen, yksin olemiseen ja tekemiseen, kun lapsen luontainen taipumus on usein yhteyteen pyrkiminen.

Voisiko kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka tilanteita ratkaistaisiin siihen suuntaan, että asioita tehtäisiin yhdessä?

Mihin kaikkeen tällaiset lapsena opitut asenteet voivat meitä nuoruuteen ja aikuisuuteen edetessä viedä, ja millaisia valmiuksia ne antavat paitsi lapsuuteen, myös siihen, millaisiksi eri yhteisöjen jäseniksi me kasvamme? Kuinka paljon lapsillemme voi antaa se, että he huomaavat, että ympärillä on useita turvallisia aikuisia, jotka katsovat heitä hyväksyvä katse silmissään ja auttavat heitä osallistumaan ja elämään yhdessä toisten kanssa. Arvostamaan itseään ja toisiaan ja auttamaan kaveria.

Jukka Mäkelä puhui paitsi lasten luontaisesta taipumuksesta pyrkiä yhteyteen toisten kanssa, myös havainnollisti vanhemmuuden käsittelyä pohtimalla nisäkkäiden vanhemmuutta laajemminkin. Kannattaa osallistua Jukka Mäkelä luennoille silloin kun mahdollisuus on, ja tutustua hänen tuottamaansa materiaaliin, takaan että aihe on kiinnostava! Asiaan meitä kuulijoita perehdyttäessään hän kertoi, että useimmilla nisäkkäillä vanhemmuus on yksinäistä, mutta muun muassa norsuilla, ihmisillä, surikaateilla (nelisormimangusti) ja silkkiapinoilla se on yhteisöllistä. Pentu muodostaa alusta asti suhteen moniin ja tämä luo enemmän stimulaatiota sosiaalisille aivoalueille. Yhteistä näille lajeille on myös erityinen sosiaalinen ongelmanratkaisukyky ja älykkyys sekä ehdollinen vanhemmuus eli pennusta saatetaan luopua, jos ympärillä ei ole yhteisöä tukemassa. Yhteisöllistä vanhemmuutta on siis tuettava. Vanhemman ei pidä pärjätä vain omillaan.

Tilaisuudessa kuultiin myös liikuttava puheenvuoro adoptioäidiltä, joka kertoi kuinka oli juhlakutsuja nuorensa juhliin lähettäessään ymmärtänyt, kuinka moni ihminen oli osallistunut hänen lapsensa kasvattamiseen. ”En minä yksin tätä lasta ole kasvattanut”, hän sanoi huomanneensa tuolloin, ja ajatelleensa kuinka vino pino kutsuja oikein voitaisiinkaan lähettää, kaikille tärkeille ihmisille, jotka olivat osallisia siihen, että tämä lapsi on kasvanut tähän, missä hän nyt on.

Yhteisöllisyys voi tarkoittaa koko sosiaalista elinpiiriä, mutta Mäkelän mukaan esimerkiksi isät ovat voimavara, joka on edelleen vajaakäytöllä. Kiintymystä kasvattavaa oksitosiinia alkaa erittyä myös isillä, jos hän saa tarpeeksi luottamusta, tilaa ja mahdollisuuksia hoivata lasta, lähentyä ja kiintyä.

Kannustan kaikkia viikonloppuna miettimään lähipiiriä ja verkostoa, keitä kaikkia ympärillämme onkaan ja mitä he lapsillemme voivat merkitä? Miten suhtaudumme lastamme hoitaviin ulkopuolisiin tahoihin kuten päiväkodin ja koulun työntekijöihin, teemmekö kaikkemme, että yhteys olisi mahdollisimman hyvä? Emmehän murenna sitä lastemme kuullen arvostellen toistemme toimintaa ainakaan suotta? Voisimmeko miettiä enemmän sitä, mikä mahdollisuus meissä onkaan toisillemme sen sijaan että vetäisimme rajaviivoja sinne, missä emme jaksa yrittää ymmärtää toistemme toimintaa tai muuten vaan ajattelemme eri tavoin?

Muista pitää huolta myös itsestäsi

Tiedämme niin paljon siitä, mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen mahdollisimman hyvään tasapainoon; hyvää ravintoa, liikuntaa, lämpimiä ja ymmärtäväisiä ihmissuhteita, aikaa ja hyväksyviä katseita. Aikuisia, jotka selittävät maailmaa ja toisia pieniä, joiden kanssa touhuta ja olla. Ja koko ajan tiedon karttuessa opimme lisää. Tiedämme myös, että lapsi tarvitsee vanhemman, joka voi mahdollisimman hyvin. Jos voimia ei ole itsellä, on vaikeampaa vastata lapsenkaan tarpeisiin. Jakaa voi vain sellaisesta, mitä itsellä on.

Tämä on toinen asia minkä halusin jakaa. Jukka Mäkelä muistutti meitä kaikkia vanhempia luennollaan myös siitä, miten tärkeää on pitää itsestään huolta ja kuunnella itseään. Paitsi lapselle, on tärkeää olla myös itselleen myötätuntoinen ja kiinnostunut kuulija ja pysähtyä ymmärtämään myös itseään ja omia tunteitaan eri tilanteissa.

Jukka Mäkelä ohjeisti pitämään huolta:

1. fyysisestä kunnosta eli huomaamaan ravinnon, levon ja liikunnan merkitys
2. vuorovaikutusvoinnista eli pitämään huolta läheisistä ihmissuhteista
3. henkisestä hyvinvoinnista – tässä auttaa tietoinen hyväksyvä läsnäolo: palauta itsesi tähän hetkeen ja hengitä syvään

Tämä on tärkeää. Pysähtyisitkö viikonloppuna tämän äärelle. Katso ja kuuntele itseäsi ja läheisiäsi kauniisti. Niin meillä aikuisilla kuin lapsillakin on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenämme, iloa tuottavina ja arvostettuina.

Useat kiinteät ihmissuhteet tukevat lapsen kehitystä, myös lapsen itsesäätely kehittyy vahvimmin yhteydessä aikuiseen. Yhteisöllinen vanhemmuus lisää lapsen kykyä liittyä ryhmään ja kuulua johonkin. On arvokas kokemus niin lapsille kuin aikuisillekin olla osa jotain merkityksellistä, olla tärkeä osa omaa yhteisöä, ja aikuisina voimme lapsille tällaista elämänasennetta ja kokemusta siirtää. Kiitos kun sain jakaa tämän.