AjankohtaistaViisi keinoamme tukea vammaisten lasten oikeuksia Etiopiassa

Viisi keinoamme tukea vammaisten lasten oikeuksia Etiopiassa

Interpedialla on tällä hetkellä Berhan Lehetsanat -järjestön kanssa käynnissä kaksi yhteistä kehitysyhteistyöhanketta, joiden kautta edistämme vammaisten lasten oikeuksia Etiopiassa.

Tavoitteemme on, että myös he voivat nauttia tasapainoisesta lapsuudesta, turvallisesta kasvuympäristöstä ja laadukkaasta koulutuksesta.

Näin toimimme:

1. Vammaisten lasten etsiminen

Maaseudulla vammaisuutta ja sen syitä ei välttämättä ymmärretä, joten lapsia saatetaan pitää kotona eristyksissä. Hankkeissa tehdään ruohonjuuritason työtä vammaisten lasten tunnistamiseksi, jotta heidän kouluun pääsyään ja koulunkäyntiään voidaan tukea.

2. Viranomaisyhteistyö

Hankkeissamme tehdään yhteistyötä monien eri viranomaisten kanssa, jotta vammaisten lasten oikeudet sekä heidän pääsynsä palveluihin parantuisi. Tämä on tärkeää myös pysyvien muutosten aikaansaamiseksi.

3. Kouluyhteistyö

Teemme tiivistä yhteistyötä hankealueiden koulujen kanssa. Näin varmistamme, että vammaisten lasten oikeus inklusiiviseen ja laadukkaaseen koulutukseen toteutuu.

Osassa hankekouluista on resurssikeskukset, joissa säilytetään eritystarpeisille oppilaille tarkoitettuja oppimateriaaleja. Suuri osa keskusten oppimateriaaleista on hankkeemme kautta saatuja.

Jokainen resurssikeskus jakaa oppimateriaaleja muutamalle heidän piiriinsä kuuluvalle koululle sen oppilaiden tarpeiden mukaan.

Etiopian hankeseurantamatkalla pääsimme tutustumaan yhden hankekoulun resurssikeskukseen.

Resurssikouluun on palkattu erityisopetuksen asiantuntija, joka esitteli meille oppimateriaaleja. Työ alueella on jatkunut vasta reilun vuoden, mutta hän kertoi, että kouluissa voi jo nyt nähdä selviä tuloksia.

”Vammaiset lapset oppivat ja pysyvät kouluissa paljon aiempaa paremmin.”

Etiopialainen erityisopetuksen asiantuntija esittelee oppimateriaaleja
Erityisopetuksen asiantuntija esittelemässä resurssikeskuksen materiaaleja.

4. Koulujen esteettömyys ja sopivia apuvälineitä

Hankkeissamme parannetaan myös useiden koulujen esteettömyyttä. Kouluihin on esimerkiksi rakennettu ramppeja ja koulujen wc-tiloja on tehty esteettömiksi.

Moni vammainen lapsi ei pääse lainkaan aloittamaan koulua tai joutuu lopettamaan sen hyvin nopeasti, jos he eivät pysty liikkumaan koulurakennuksissa tai niiden pihoilla. Lisäksi lapsille hankitaan tarvittavia apuvälineitä.

Koulujen esteettömyydellä ja apuvälineillä on iso vaikutus siihen, että yhä useampi vammainen lapsi voi käydä koulua.

5. Vammaisille ja heidän äideilleen tukea tulonhankintaan

Vammaiset nuoret ja vammaisten lasten äidit osallistuvat hankkeissamme koulutuksiin ja saavat tukea pienyritystoimintaan.  Näin nuorten taloudellinen itsenäisyys kasvaa ja äidit pystyvät paremmin tukemaan lastensa koulutusta ja kuntoutusta.

Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Etiopiassa
Tervetuloa kuukausilahjoittajaksi tai kummiksi!