Tarja ja Harri Koivistolla on kaksi Thaimaasta adoptoitua lasta, isoveli ja pikkusisko. Lapset ovat tuoneet iloa ja huolta, naurua ja vauhtia satakuntalaiseen perheeseen.Koivistojen molemmat lapsiesitykset saapuivat noin 2,5 vuoden kuluttua hakemusten lähettämisestä Thaimaahan. Toisessa prosessissa lapsiesitys yllätti täysin. Silloin odotusaika-arvio Thaimaassa oli noin 3,5 vuotta, joten perhe ei aivan vielä odottanut ilouutista. ”Se päivä oli marraskuun seitsemäs ja olin matkalla Helsinkiin työtapaamiseen. Kuultuani uutisen peruutin työpalaverini ja suuntasin Interpediaan”, kertoo Tarja. Koiviston perheeseen oli nyt tulossa viisi ja puolivuotias tyttö. Siitä isänpäivästä tuli aivan erityinen ja Harrin isänpäiväkahveista tuplakahvit.Matka”Jouluaattona lähdimme matkaan tyttöä hakemaan”, kertoo Tarja. Koivistot olivat matkalla noin kuukauden. Tämä toinen matka oli hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Poika oli ollut iloinen ja reipas kaksivuotias, kulki kantoliinassa tai kävellen pitkiäkin matkoja. Mikään ei tuntunut hetkauttavan pienen pojan mielenrauhaa.Suurimman osan ensimmäisistä vuosistaan sijaisperheessä kasvanut tyttö taas huusi ensimmäiset viikot kauhuissaan. Hän alistui kohtaloonsa ja kelpuutti äidin hoitajakseen, mutta isä pelotti ja tämän katsekin sai tytön pois tolaltaan. Sijaisperhe ei ilmeisesti ollut lainkaan valmistellut tyttöä adoptioon. Järkyttynyt lapsi koetteli perheen jaksamista. Äiti ei päässyt liikkumaan mihinkään, isä kärsi jäätyään ulkopuolelle ja isoveli kipuili omalla tavallaan. ”Onneksi oli Skype ja sitä kautta yhteys ihaniin vertaisiin, joilta sain tukea ja joille saatoin purkaa kaiken tuskan”, kertoo Tarja.Parin viikon jälkeen alkoi hieman helpottaa. Thaimaan adoptiolautakunnan haastattelussa viranomaiset juttelivat tytön kanssa ja kertoivat tälle, että tässä on sinun uusi perheesi. Ilmeisesti tämä auttoi tyttöä ymmärtämään ja vähitellen hyväksymään tilanteen. Sen jälkeen jokin muuttui ja lapsi alkoi rentoutua.Erilaiset sisaruksetSisarukset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia ja yhteiselo sisältää normaalia sisarustenvälistä nujakointia. Poika on räiskyvä kuten äitinsä ja tytär taas on rauhallinen pohdiskelija kuten isänsä. ”Elämme normaalia lapsiperheen elämää pienin lisämaustein”, kuvailee Tarja perheen arkea. ”Silti ei pitäisi koskaan unohtaa adoptiotaustaa, sillä se vaikuttaa niin moneen asiaan. Minusta tuntuu siltä, että päiväkodissa ja koulussa tausta unohdetaan liian helposti.”Ajatuksia adoptiota harkitsevilleTarja haluaisi rohkaista adoptiota harkitsevia ihmisiä soittamaan rohkeasti kunnan sosiaalitoimistoon, kysymään lisätietoja ja aloittamaan adoptioneuvonnan. Neuvonnan aloittaminen ei ole vielä adoptiopäätös vaan siellä voi rauhassa pohtia, että olisiko adoptio se oma juttu. Neuvonta kestää kuitenkin yleensä noin vuoden, joten kannattaa aloittaa ajoissa. ”En ole kokenut adoptiovanhemmuutta mitenkään erityisen raskaaksi, vaikka monenlaista meillekin on tapahtunut. Tämä on sama asia kuin muiden tärkeiden asioiden kanssa: Jos koen, että tämä on minun juttuni, ei siihen ajan ja vaivan uhraaminen tunnu vaikealta”.Vertaistuki on ollut todella tärkeää Koivistoille: ”Tämä porukka oikeasti ymmärtää mistä on kyse. Vaikka elämme tavallista perhearkea, vain toiset adoptioperheet todella ymmärtävät mistä adoptiovanhemmuudessa on kyse.””Elämme iloista ja vauhdikasta elämää. Voisimme jäädä murehtimaan niin monenlaista, mutta otamme vastaan sen mitä tulee, huumorilla, ja elämme tässä ja nyt.”