Kummilapsityö Intiassa

Delhi Council for Child Welfare (DCCW) on vuonna 1952 perustettu intialainen kansalaisjärjestö, joka työskentelee lasten oikeuksien puolesta Intian pääkaupungin New Delhin alueella. DCCW on yksi Interpedian kehitysyhteistyön pitkäaikaisimmista kumppanijärjestöistä ja olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 1991 alkaen. DCCW:n toimintaan kuuluu muun muassa Delhin syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulutuksen tukeminen sekä vammaisten lasten tukikeskusten ja oman lastenkodin ylläpitäminen.

Vierailin nyt DCCW:llä ensimmäistä kertaa. Vierailu alkoi toiminnanjohtaja Sandhya Bhallan tapaamisella ja järjestön toiminnan esittelyllä. Tämän jälkeen tutustuin DCCW:n toimintaan eri puolilla Delhiä, yhdessä pitkäaikaisen sosiaalityöntekijän ja kummilapsivastaavan kanssa.

Kummilapsityö Intia

Vieraat toivotettiin lämpimästi ja kunnioittaen tervetulleeksi Nitharin päiväkeskukseen

”DCCW on pitkän historiansa aikana pystynyt muuntamaan työtään Intian yhteiskunnallisen muutoksen ja talouskasvun keskellä siten, että se yhä tavoittaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset.”

Kaikki intialaiset eivät ole päässeet nauttimaan maansa vankasta talouskasvusta, eivätkä kaikki Intian yhteiskunnalliset muutokset ole olleet parempaan päin. Esimerkiksi naisten ja tyttöjen kohtaama väkivalta on Intiassa ja etenkin New Delhissä valitettavan yleistä ja kasvamaan päin. Sen vuoksi DCCW kouluttaa ohjelmiinsa osallistuvia tyttöjä myös itsepuolustuskursseilla, yhteistyössä Delhin poliisilaitoksen kanssa.

Päiväkeskuksissa tukea jokaiselle lapselle tarpeen mukaan

DCCW:llä on 13 keskusta ympäri Delhiä. Työntekijöitä järjestössä on lähes 200, mutta suuri osa on töissä vain iltapäivisin muutaman tunnin ajan, kun lapset ovat päässeet koulusta. Vierailin kolmessa eri keskuksessa Nitharin, Sultanpurin ja Janakpurin alueilla. Kaikissa keskuksissa oli tarjolla tukipalveluita vammaisilla lapsille, läksykerhotoimintaa koulutustukiohjelmaan osallistuville sekä ammatillista koulutusta.

DCCW järjestää ammattikoulutusta 600 nuorelle peruskoulun päättäneelle tai keskeyttäneelle sekä perheelleen kipeästi lisätuloja tarvitsevalle tytölle. Koulutuksissa opetetaan esimerkiksi ompelijan ja kauneudenhoitoyrittäjän työssä tarvittavia taitoja tai tietokoneenkäyttöä. Myös tyttöjen itsevarmuutta ja esiintymistaitoja harjoitetaan samalla.

kummilapsityö Intia

Ompelijoiden ammattikoulutusta

Koulutustukiohjelma

Intian talouskasvu on vaikuttanut siihen, että DCCW:n tukijoiden joukossa on nykyään myös paljon intialaisia kummeja, sillä monet maan talouskasvusta hyötyneet haluavat tukea heikommassa asemassa olevia maanmiehiään. Ulkomaisten lahjoittajien tuella katetaan kuitenkin yhä selvästi suurin osa DCCW:n eri ohjelmien toiminnasta.

Interpedian tuki DCCW:lle ohjataan pääasiassa koulutustukiohjelmaan, johon Interpedian suomalaisten kummien kummilapset osallistuvat. Kummit tukevat kuukausittaisella lahjoituksellaan koko koulutustukiohjelmaa, jossa kummilapset ovat mukana. Vierailuni aikana neljä nuorta tyttöä, joilla on kaikilla suomalaiset kummit, pistäytyi DCCW:n toimistolla huoltajiensa kanssa tapaamassa minua. Jokaisen koulunkäynti oli aiemmin ollut vaarassa keskeytyä perheitä kohdanneiden erilaisten vastoinkäymisten vuoksi, mutta kummien tuella he ovat voineet jo usean vuoden keskittyä huoletta opintoihinsa.

Suurin osa koulutustukiohjelman lapsista on tyttöjä ja usein myös yksinhuoltajaperheiden lapsia. DCCW tukee Delhin vähävaraisten lasten koulunkäyntiä muun muassa stipendeillä. Lisäksi ohjelman kaikki lapset saavat säännöllisen lääkärintarkastuksen. Muutama vuosi sitten huomattiin, ettei pelkkä taloudellinen tuki kuitenkaan riitä pitämään monia koulutustukiohjelman piirissä olevista lapsista koulussa ja takaamaan hyviä oppimistuloksia. DCCW:n koulutustukiohjelmaa on siksi viime vuosina kehitetty siten, että syrjäytymisvaarassa olevia lapsia tuetaan jo ennen koulutien alkua. Tilastojen mukaan kaikki lapset Delhissä aloittavat koulun, mutta muutaman vuoden päästä moni putoaa pois. Palna Shishu Kendrat ovat DCCW:n varhaiskasvatusohjelman keskuksia, jotka tukevat 2-6-vuotiaiden lasten varhaiskasvatusta. Tällä hetkellä yli 400 lasta osallistuu varhaiskasvatukseen 13 eri keskuksessa Delhin köyhillä alueilla.

Lisäksi koulutustukiohjelman oppilaille tarjotaan myös läksykerhotoimintaa koulupäivän jälkeen.

kummilapsityö Intia

Läksykerho koolla

”Lapset tarvitsevat taloudellisen tuen lisäksi myös muuta tukea opinnoissaan, sillä muuten perustaitojenkin oppimiseen jää isoja puutteita.”

Sandhya Bhallan mukaan esimerkiksi moni Delhin viidesluokkalainen voi olla yhä ekaluokkalaisen tasolla, sillä julkiset koulut ovat usein heikkotasoisia ja luokalle jääminen on harvinaista. Monet viidesluokkalaiset eivät osaa lukea kunnolla ja Bhallan mukaan kirjoitustaidon suhteen koulujen pitäisi vaatia lapsilta huomattavasti enemmän kuin oman nimikirjoituksen kirjoitustaito. Koulujen heikon laadun lisäksi usein lähes lukutaidottomat vanhemmat eivät pysty juuri tukemaan lapsiaan koulunkäynnissä tai läksyjen teossa.

DCCW:n koulupäivän jälkeen lapsille järjestämien läksykerhon ajatus on, että perusasiat kerrataan huolella yhdessä ja opitaan kunnolla.

 

Tutustu DCCW:n työhön myös blogikirjoituksessa Vammaiset lapset ja nuoret osaksi Intian yhteiskuntaa

Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Intiassa

Voit tukea työtämme Intiassa kuukausilahjoittajana tai kummina


Ilona Kalliola

Kirjoittaja on Interpedian kehitysyhteistyöpäällikkö



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *