Pohjoismaiset uutiset kansainvälisten adoptioiden tilanteesta ovat olleet tällä viikolla myös Suomen mediassa. On ollut jo viime vuonna tiedossa, että Norjassa on pian alkamassa selvitys adoptiojärjestelmästä. Nyt Norjan adoptioasioiden keskusviranomainen ehdottaa, että kaikki adoptiot laitetaan tauolle selvityksen ajaksi. Keskustelu tilanteesta jatkuu Norjassa ja lopullinen päätös tauosta tehdään ministeriötasolla. Tanskassa taas on maan ainoa adoptiojärjestö DIA ilmoittanut lopettavansa toimintansa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että nämä uutiset vaikuttaisivat adoptioprosesseihin Suomessa. Seuraamme tilannetta ja odotamme tarkempia tietoja Norjasta ja Tanskasta. Adoptiolautakunta on tiedottanut tilanteesta: https://valvira.fi/-/adoptiolautakunta-seuraa-kansainvalisten-adoptioiden-tilannetta Edellisen kerran kansainvälisistä adoptioista keskusteltiin vilkkaasti muutama vuosi sitten. Silloin kirjoitimme verkkosivuillemme näin: Keskustelua kansainvälisistä adoptioista Keskustelu kansainvälisistä adoptioista jatkuu Suomessa tehtiin alustava tutkimus eri maiden adoptioselvityksistä (valmistui vuonna 2022). Suomen adoptioselvityksestä kirjoitimme: Selvitys kansainvälisestä adoptiosta valmistui