Odotusaika

Valmistautumista adoptiovanhemmuuteen

Odotusaika kohdemaassa voi vaihdella suuresti, aina muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Joissakin kohdemaissamme odotus tapahtuu pääosin ennen hakemuksen lähettämistä ja joissakin odotus on hakemuksen lähettämisen jälkeen.

Odotusaika on valmistautumista adoptiovanhemmuuteen. Adoptionhakijoiden on mahdollista osallistua monenlaiseen toimintaan eri järjestöjen kautta, hankkia tietoa ja perehtyä kohdemaan kulttuuriin ja kieleen. Usein verkostoituminen toisten odottajien ja jo adoptoineiden vanhempien kanssa antaa monenlaista tukea odotuksen eri vaiheissa ja myös myöhemmin, lapsen tullessa perheeseen. Erilaiset tapaamiset ja koulutukset mahdollistavat tutustumisen, ja adoptiopalvelun työntekijöiltä voi myös kysyä toisten perheiden yhteystietoja.

Mitä ja milloin tiedotetaan, kun adoptiopaperit on lähetetty

Kun adoptiopaperit on lähetetty, alkaa odotus. Useimmat kohdemaat eivät anna väliaikatietoja keskeneräisistä prosesseista. Kohdemaiden adoptiotilanteesta Interpedia tiedottaa noin kahdeksan kertaa vuodessa sähköpostitse lähetettävässä hakijatiedotteessa.

Henkilökohtaiset tapaamiset adoptiovastaavien kanssa adoptioprosessin aikana ovat hyvin tärkeitä ja mahdollistavat hakuprosessin syvällisen ja yksilöllisen käsittelyn. Tapaamisessa voitte keskustella mm. kohdemaan valinnasta, lapsen terveydentilaan liittyvistä ja muista mieltä askarruttavista asioista. Prosessin aikana on hyvä tavata kasvokkain useammankin kerran.

Interpedian adoptiopalvelu järjestää erilaisia infotilaisuuksia, joista ilmoitamme nettisivuillamme. Infotilaisuuksilla haluamme tarjota adoptionhakijoille ajankohtaiset tiedot kohdemaistamme ja mahdollisuuden oman adoptioprosessin pohtimiseen.

Interpedia julkaisee myös uutisia adoptiotilanteesta. Lisäksi kannattaa seurata sosiaalisen median kanaviamme Facebookissa (@interpedia) ja Twitterissä (@Interpedia_ry) sekä Instagramissa (interpedia). LinkedIn tarjoaa vertaisviestintää. Interpedian verkkosivuilla julkaistaan säännöllisesti myös adoptioaiheisia blogikirjoituksia.

Mahdolliset muutokset odotusaikana

Olennaiset muutokset elämäntilanteessa on odotusaikana ilmoitettava sekä Interpedialle että adoptiolautakunnalle. Olennaisia muutoksia ovat esimerkiksi kuolemantapaus perheessä, raskaus, ero parisuhteessa, vakava sairaus, rikostuomio, syyteharkinta, lastensuojeluilmoitus, työttömyys, muutto toiselle paikkakunnalle tai uuden perheenjäsenen muutto hakijoiden talouteen. Näissä tilanteissa asiaa käsitellään myös adoptioneuvonnan kanssa. Lue lisää adoptiolautakunnan verkkosivuilta.