Ihminen on sopeutuvainen olento. Koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta alkaa vähitellen muodostua uusi normaali.Etätyötä ja etäinfojaMeillä Interpediassa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että etäyhteyksien käyttö muuttaa työtämme pysyvästi. Olemme aloittaneet tällä viikolla etäinfojen pitämisen. Tämä muuttaa infojen luonnetta etäisemmäksi, vuorovaikutus vähenee ja joudumme karsimaan esimerkiksi kuvien käyttöä yksityisyyden suojan vuoksi. Samalla kuitenkin infojen saavutettavuus paranee, ja etätapaamisten yleistyminen palvelee hyvin adoptionhakijoita eri puolilla maata.Toivomme kuitenkin, että voimme palata myös tavallisiin infotilaisuuksiin toimistollemme. Niissä pääsemme aivan erilaiseen vuorovaikutukseen osallistujien kanssa, voimme jakaa kuvia ja videoita lastenkodeista, voimme kutsua jo adoptoineita perheitä vierailuille ja annamme samalla hakijoille mahdollisuuden verkostoitua. Emme halua menettää tätä kaikkea. Etäinfot antavat meille kuitenkin todella tarpeellisen ja hyödyllisen lisän työhömme. Ne ovat tulleet jäädäkseen.Poikkeustilanne jatkuu edelleen myös kohdemaissamme. Maiden hallitukset ovat määränneet eriasteisia rajoituksia liikkumiselle, kuljetuksille sekä viranomaisten toiminalle, ja osassa maista esimerkiksi tuomioistuimet ovat kiinni. Hakumatkoja on edelleen lykättävä, sillä matkustaminen kohdemaihimme on tällä hetkellä mahdotonta.Voimme olla tyytyväisiä, jos puolet odotusten mukaisista adoptioista toteutuu tänä vuonna. Tähän tilanteeseen erityisesti adoptionhakijamme tarvitsevat toivoa. Me uskomme, että rajoitusten hellitettyä adoptiotoiminta pääsee taas vauhtiin, sillä lapset eivät voi odottaa. Lapsiesityksiä valmistellaan monessa maassa myös sulun aikana.Odottajille haluaisin sanoa, että älkää epäröikö ottaa yhteyttä meihin, olemme täällä myös teitä varten. Vaikka kenelläkään ei tässä tilanteessa ole varmoja vastauksia tulevaisuudesta, voimme yhdessä pohtia sitä. Pidämme jatkuvasti yhteyttä kohdemaihin.Kehitysyhteistyön muuttuvat tarpeetKehitysyhteistyössä työmme luonne on myös muuttunut. Koulut on monessa maassa suljettu ja hankkeidemme hyödynsaajilla on nyt aivan erilaiset tarpeet, jopa ruuasta voi olla pulaa. Koulutuksen ja kouluun pääsyn kehittämisen sijaan kumppanimme jakavat tietoa koronaviruksesta ja sen leviämisen estämisestä. Monet jakavat alueillaan myös hygieniatarvikkeita.Länsi-Nepalin hankkeessamme valistusta levitetään radio-ohjelmissa ja kumppanimme Loo Niva on aloittamassa opettajien radiolähetykset, joissa nämä jakavat oppilaille neuvoja omatoimiseen opiskeluun. Syrjäisessä maakunnassa ei ole mahdollisuutta istua tietokoneen ääressä etätunneilla. Radio kuitenkin toimii.Kumppanimme maailmalla sopeuttavat toimintaansa ympäröivän yhteiskunnan tarpeiden mukaan ja niin teemme mekin. Me Interpediassa selviämme – pieni ja toimiva organisaatiomme joustaa ja mukautuu myös uuteen normaaliin. Teemme työtä pitkällä tähtäimellä, joten historiaamme mahtuu monenlaisia vuosia.