Kansainvälisissä adoptioissa lapsen hakumatka on aivan erityinen matka. Se mullistaa monen elämän. Matkalla syntyy uusi perhe, perhettä tarvitseva lapsi saa vanhemman tai vanhemmat ja osa adoptionhakijoista tulee vanhemmaksi ensimmäistä kertaa. Kaikki tämä tapahtuu hakijoille vieraassa kulttuurissa ja olosuhteissa, jonka pelisääntöjä ei hallitse. Lapsen kannalta ei ole yhdentekevää, millaisen kokemuksen adoptiovanhemmat saavat hänen synnyinmaastaan. Lapsi aistii herkästi aikuisten mielialat. Stressaantuneen vanhemman voi olla vaikea keskittyä lapseen ja tämän tarpeisiin. Matkaa suunnitellessa kannattaa olla itselleen armollinen ja jättää väljyyttä aikatauluihin sekä valita lapsiystävällisiä majoituksia ja lentoja. On myös hyvä valmistautua henkisesti muutoksiin ja yllätyksiin, sillä ne ovat mahdollisia jokaisella matkalla. Tilaa myös negatiivisille tunteille Hakumatkaan kohdistuu usein valtavia, joskus tiedostamattomiakin, odotuksia. Sitä hetkeä, kun saa lapsensa syliin, odotetaan hartaasti. ”Aina kokemus ei ole niin ruusuinen kuin olisi odottanut”, sanoo Interpedian sosiaalityöntekijä Malla Jauhiainen. ”Lapsi voi tuntua vieraalta. Sylissä on yhtäkkiä tuntematon lapsi, koko elämä muuttuu ja tunne on aivan epätodellinen. Siitä ei kannata syyttää itseään, sillä se on aivan luonnollista. Ehkä odotukset olivat pilvissä ja vanhemmat pohtivat mielessään, että pitäisi tuntea jotain ja pitäisi osata olla vanhempi. Rakkaus voi tulla myöhemminkin”, hän lisää. Jos tilannetta katsoo lapsen kannalta, on muutos suunnattoman iso pienelle ihmiselle. Lapsen reaktiot voivat olla kauhua, pelkoa tai surua, ja ne voivat yllättää, vaikka olisi hyvin valmistautunut. Tärkeintä olisi pysyä rehellisenä itselleen ja pyytää apua esimerkiksi adoptioneuvonnasta tai palvelunantajalta. Odotuksiin ei kannata jäädä kiinni vaan hakea tukea. ”Niin monesta tilanteesta selviää ajan kanssa.” Malla Jauhiainen Matkalla koetaan monenlaisia paineita. Niitä kohdistuu omaan kyvykkyyteen vanhempana, lapsen ominaisuuksiin ja parisuhteeseen. Niitä syntyy myös lapsen synnyinmaan kulttuurista ja byrokratiasta. Joskus vertailu toisiin adoptioperheisiin aiheuttaa ylimääräistä tuskaa. ”Mitä jos kohdalle sattuu vaativa lapsi?”, kysyy Jauhiainen. ”Entä kiintymyssuhde, lähteekö se käyntiin vai ei? Miksi muilla se lähtee heti käyntiin, mutta minulla ei? Ja jos lapsi kiintyykin vain puolisoon ja jään itse ulkopuolelle? Moni voi joutua pohtimaan tällaisia”, hän lisää. Jos kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, voi vertailu muihin perheisiin tuntua raskaalta. ”Etäisyyden ottaminen saattaa tuoda tarvittavan rauhan keskittyä vain omaan lapseen ja perheeseen. Kannattaa kuunnella itseään ja miettiä mikä juuri minulle, lapselleni ja perheelleni on parasta”, kertoo adoptiovastaava Marika Elmeranta. ”Jokaisen perheen tarina on erilainen.” Marika Elmeranta Usein kuitenkin vertaistuki on matkalle lähtijöille kullan arvoista. Nykyään tukea ja selviytymistarinoita on helppo saada aikaisemmin adoptoineilta perheiltä sosiaalisen median ansiosta. Vertaisilta voi myös saada juuri lapsiperheen kannalta parhaat vinkit hakumatkalle.