Adoption lähtökohdat

Lapsen etu on tärkein

Adoptiossa tulee aina olla lapsen etu ensisijaisena tavoitteena. Lapselle pyritään löytämään vanhemmat, joilla on riittävät voimavarat hoitaa ja kasvattaa lasta. Tämä tarkoittaa adoptioperhettä, jolla on fyysiset, psyykkiset ja taloudelliset edellytykset ottaa vastuu lapsesta.

Kansainvälisten sopimusten mukaan perhettä tarvitsevalle lapselle pyritään ensisijaisesti löytämään uusi adoptio- tai sijaiskoti hänen synnyinmaastaan. Vain jos kotia ei synnyinmaasta löydy, voi lapsi vapautua kansainväliseen adoptioon.

Jokaisen adoptioon päätyvän lapsen tarina on erilainen. Osa lapsista on kasvanut syntymäperheessään jonkin aikaa ja osa on ollut sijaisperheissä, mutta valtaosa on ollut syntymästään asti laitoshoidossa.

Monissa lapsia luovuttavissa maissa on maan omaa lastensuojelua kehitetty ja kotimaan adoptiot ovat lisääntyneet. Valtaosa pienistä ja terveistä lapsista sijoitetaan monessa maassa kotimaan perheisiin. Kansainväliseen adoptioon tulevat lapset ovat usein erityistarpeisia tai keskimäärin hieman vanhempia kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Tämän seurauksena myös lähettävät maat ovat alkaneet käydä aktiivisemmin keskustelua siitä, minkälaiset ja minkä ikäiset lapset hyötyvät kansainvälisestä adoptiosta. 

Mitä edellytetään adoptiovanhemmiksi hakevilta?

Adoptiovanhempien ikä ja terveys tulee olla sellaisia, että he pystyvät huolehtimaan adoptoimastaan lapsesta ja jatkossa myös nuoresta aikuisesta. Elämässään menetyksiä kokeneen lapsen ei tulisi menettää vanhempiaan liian aikaisin. Tämän vuoksi on tärkeää selvittää vanhempien mahdollisten kroonisten sairauksien ennuste niin luotettavasti kuin mahdollista. Lisäksi perheen taloudellisen tilanteen tulee kestää adoptiolapsen tulo ja lapsen elämisen aiheuttamat kustannukset.

Osa adoptiokontakteista asettaa hakijoille myös omat vaatimuksensa. Näihin erityisvaatimuksiin ei Interpedia voi vaikuttaa. Vaatimukset voivat myös muuttua jopa kesken adoptioprosessin kohdemaasta riippuen. Adoptiomailla on erilaisia vaatimuksia koskien mm. vanhempien ikää, terveydentilaa, avioliiton kestoa, hakijoiden lapsettomuutta, taloudellista tilannetta ja koulutusta. Lapsia adoptioon luovuttavat maat voivat suhtautua myös eri tavalla siihen, jos hakijoilla on avioero takanaan tai lapsia entuudestaan. Hakijoiden on hyvä kartoittaa hyvissä ajoin oma tilanne ja varmistaa kohdemaiden uusimmat linjaukset. Suhtautuminen esimerkiksi mielenterveysongelmiin voi olla joissakin maissa hyvin jyrkkä.

Suomen adoptiolaki edellyttää, että hakijat saavat adoptioneuvontaa. Erittäin tärkeää on, että hakija valmentautuu kaikessa rauhassa sosiaalityöntekijän johdolla adoptiovanhemmuuteen. Neuvonnassa valmennetaan hakijoita siihen, millaisia adoptoitujen lasten tarpeet voivat olla eri ikävaiheissa, ja miten nämä tarpeet vaikuttavat hakijan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen. Adoptioneuvonnassa keskeinen periaate on mielikuva siitä, että biologiset vanhempansa menettänyt lapsi istuu adoptioneuvontaa antavan sosiaalityöntekijän sylissä. Kokonaisuutta tulee peilata aina ensiksi lapsen tarpeita ajatellen. Adoptiotyössä ei etsitä perheille sopivia lapsia, vaan lapsille sopivia vanhempia. Kasvaakseen erityisiksi, adoptiolasten tilannetta ymmärtäviksi sensitiivisiksi vanhemmiksi, adoptiovanhemmat tarvitsevat aikaa ja rauhaa.

Tyypillisesti adoptioneuvonta kestää noin vuoden, mutta se voi olla myös hieman lyhyempi tai pidempi. Minimissään adoptioneuvonnan tulee kestää puoli vuotta. Neuvontatapaaminen pidetään yleensä parin kuukauden välein. Tämä siksi, että hakijalla on aikaa pohtia ja käsitellä esimerkiksi kotitehtävien avulla aiheita, joista kussakin sessiossa keskusteltiin.

Joskus asiat voivat vaatia enemmän työstämistä, sillä esimerkiksi omat traumaattiset elämänkokemukset saattavat käsittelemättöminä nousta pintaan adoptiolapsen oman tarinan ja taustan tullessa esiin. Ne  saattavat sisältää monenlaisia vaikeita kokemuksia, jotka ilmenevät eri tavoin lapsen elämässä, tunteissa ja käytöksessä. Jos adoptiovanhemman voimavarat kuluvat pääsääntöisesti vain omien tunteiden työstämiseen, on hänellä vähemmän kapasiteettia tarjota lapselle tukeaan.

Adoptioneuvonta on aina yksilöllistä. Adoptioneuvontaa antavan sosiaalityöntekijän tulee voida rauhassa käyttää eri neuvontamenetelmiä. Hän voi esimerkiksi tavata hakijat tarvittaessa erikseen, jos kyseessä on kahden vanhemman perhe. Hän voi mahdollisesti käyttää muita asiantuntijoita saadakseen riittävän ymmärryksen ja varmuuden hakijan tilanteesta.

Kun neuvonta on ohi, sosiaalityöntekijä kirjoittaa kotiselvityksen, jossa hän lausuu kannanottonsa hakijan soveltuvuudesta adoptiovanhemmaksi. Usein adoptioneuvonta päättyy sosiaalityöntekijän puoltavaan lausuntoon. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että sosiaalityöntekijä ei voi puolta hakijoiden adoptiotoivetta. Tällöin taustalla on esimerkiksi hakijoiden elämäntilanteeseen tai terveydentilaan liittyviä syitä, joiden perusteella sosiaalityöntekijän on perusteltua olettaa, ettei adoptoitavan lapsen etu toteutuisi kyseisen hakijaperheen senhetkisissä olosuhteissa.

Laki ja etiikka

Interpedian toiminta perustuu YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteisiin. Kansainvälisiä adoptioita säätelevät Suomessa Adoptiolaki (22/2012) ja siihen tehdyt muutokset. Lisäksi adoptioita ohjaa Asetus adoptiosta (202/2012). Adoptiotoimintaa säädellään lainsäädännön lisäksi kansainvälisillä sopimuksilla, joista tärkeimpänä ns. Haagin sopimus (Haagissa vuonna 1993 tehty lasten suojelua sekä yhteistyötä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa koskeva yleissopimus). Sopimusten ytimenä on lapsen oikeus saada kasvaa tasapainoisissa olosuhteissa, mieluiten perheessä.

Haagin sopimus sisältää keskeiset kansainvälistä adoptiota koskeva periaatteet. Sopimus on perustana niille prosesseille, joilla varmistetaan, että kansainvälinen adoptio on tehty lapsen oikeuksia kunnioittaen, ja että lapsen etu adoptiossa toteutuu. Haagin sopimus edellyttää, että sopimukseen liittyneessä maassa on kansallinen keskusviranomainen, joka valvoo sopimuksen noudattamista. Sopimus edellyttää myös, että adoptionhakijat käyttävät akkreditoituja kansainvälisen adoptiopalvelun antajia. Sellaisia ovat Suomessa Interpedia ja Pelastakaa Lapset ry. Interpedian adoptioyhteistyömaat ovat sitoutuneet Haagin sopimuksen periaatteisiin.

Haagin sopimus asettaa prosesseille minimivaatimukset, ja jäsenvaltiot voivat lainsäädännössään asettaa tätä tiukempia vaatimuksia. Suomessa Haagin sopimus on sisällytetty Suomen adoptiolakiin. Sopimuksen tarkoittama keskusviranomainen on Suomen adoptiolautakunta, joka on erityinen adoptioasioiden asiantuntija-, lupa-, ja valvontaviranomainen. Adoptiolautakunta myöntää suomalaisille adoptiopalvelunantajille toimiluvat sekä hyväksyy näiden ulkomaiset yhteistyökumppanit sekä myöntää adoptionhakijoille adoptioluvat.

Suomen adoptiolaissa säädetään lapsen ja adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisikäerosta alaikäisen lapsen adoptiossa. Ikäeron tulee olla vähintään 18 vuotta ja se saa olla enintään 45 vuotta. Adoptionhakija ei saa myöskään olla 50 vuotta vanhempi ja vähimmäisikä on 25 vuotta.

Adoptio toteutetaan juridisesti eri tavoin riippuen siitä, mistä maasta lapsi tulee. Se joko vahvistetaan lapsen synnyinmaassa hakumatkan aikana, tai vasta sen jälkeen, kun lapsi on oleskelut tietyn ajan uudessa kotimaassaan. Suomen lain mukaan adoptionhakijan tosiasiallisen asuinpaikan tulee olla Suomessa. Jos hakijoiden asuinpaikka on ulkomailla, he hakevat adoptiota kyseisen maan lainsäädännön mukaan.

Interpedia noudattaa toiminnassaan seuraavia kansainvälisiä suosituksia:

HCCH:n (Hague Conference on Private International Law) Guide to Good Practice -ohjeistukset 1 ja 2 sekä pohjoimaisten ja eurooppalaisten adoptiotoimijoiden eettisiä sääntöjä.

Pohjoismaisen adoptioneuvoston (NAC) eettiset säännöt

Interpedia oli mukana luomassa vuonna 1995 perustettua pohjoismaisten adoptiojärjestöjen neuvostoa, Nordic Adoption Councilia (NAC).

Vuonna 1995 virallisesti perustetun pohjoismaisen adoptioneuvoston Nordic Adoption Councilin (NAC) juuret juontavat Osloon vuonna 1977, jolloin järjestettiin ensimmäinen muodollisempi pohjoismaisten adoptiojärjestöjen tapaaminen. Siitä lähtien järjestöt ovat järjestäneet yhteisen tapaamisen säännöllisesti eri puolilla Pohjolaa. Virallisesti Nordic Adoption Council perustettiin Kööpenhaminassa vuonna 1995. Neuvostoon kuuluu tällä hetkellä 12 pohjoismaista adoptiojärjestöä ja sen tarkoitus on luoda hyvät olosuhteet kansainvälisille adoptioille Pohjoismaissa sekä edistää yhteistyötä maiden välillä.

EurAdoptin eettiset säännöt

Pohjoismaisia adoptiojärjestöjä pyydettiin 1990-luvun alkupuolella mukaan Haagin sopimuksen kansainvälistä adoptiota koskevaan asiantuntijaraatiin. Vuonna 1993 perustettiin myös eurooppalaisten adoptiotoimijoiden kattojärjestö EurAdopt, johon useimmat pohjoismaisista adoptiojärjestöistäkin liittyivät. EurAdopt on yhdistys, johon kuuluu adoptiojärjestöjä 12 eri Euroopan maasta.

Kustannukset

Adoption kustannukset vaihtelevat kohdemaiden maksujen mukaan. Interpedian adoptiotoimintaa ja sen taloutta valvovat yhdistyksen tilintarkastajien lisäksi Suomen adoptiolautakunta sekä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).