Kun adoptoitu tulee vanhemmaksi – 5 havaintoa tuoreista tutkimuksista

Vanhemmuus voi herättää adoptoidussa aikuisessa vahvoja tunteita, kuten iloa, haavoittuvuutta, halua katkaista ylisukupolvisia ketjuja ja samalla kaipuuta ymmärtää omaa taustaa uudella tavalla.

Aihe kiinnostaa myös tutkijoita. Tässä kirjoituksessa esitellään viisi kansainväliseen tutkimukseen pohjautuvaa nostoa siitä, miten oma adoptiotausta voi heijastua vanhemmuuteen.

1. Vanhemmuus voi olla sekä haavoittavaa että eheyttävää

Vanhemmaksi tuleminen on aina suuri elämänmuutos, mutta adoptoiduille se voi merkitä vielä syvällisempää käännekohtaa.

Tätä teemaa tarkasteltiin Neilin, Rimmerin ja Sirbun (2023) tutkimuksessa, jossa analysoitiin 40 adoptoidun vanhemman elämäntarinaa.

Tutkimus osoitti, että vanhemmuus toi adoptoiduille usein uusia haasteita, mutta saattoi myös toimia elämässä myönteisenä käänteenä.

Tuloksena tunnistettiin neljä erilaista elämäntarinatyyppiä, jotka kuvasivat eri tapoja, joilla adoptiotausta voi limittyä vanhemmuuteen. Nämä neljä tapaa ovat:

• ”Jatkuvasti vakaa” (continuously stable)
• ”Läpi vaikeuksien” (pulling through)
• ”Yhä kamppaileva” (still struggling)
• ”Vanhemmuudesta riistetty” (robbed of parenthood)

Biologisen sukulaisuuden kokemus oman lapsen syntymän myötä oli monelle adoptoidulle vanhemmalle merkittävä ja tunnepitoinen käännekohta. Tämä korostui erityisesti niissä ”läpi vaikeuksien” -elämäntarinoissa, joissa vanhemmuus toimi käännekohtana ja toi merkitystä vaikeiden vaiheiden jälkeen.

Samankaltaisia tuloksia saatiin Edwardsin ym. (2023) tutkimuksessa, jossa haastateltiin naisia, jotka oli lapsena adoptoitu vakavista oloista romanialaisista lastenkodeista sekä heidän adoptiovanhempiaan.

Monelle adoptoidulle oman lapsen saaminen merkitsi ensimmäistä suhdetta biologiseen sukulaiseen, ja toi mukanaan voimakkaita kokemuksia kuuluvuudesta, täyttymyksestä ja jopa elämän selkeytymisestä.

Samalla osa äideistä kamppaili esimerkiksi arjen hallinnan kanssa.

2. Oman lapsuuden kipukohtia halutaan olla toistamatta

Eräs tutkimuksesta nouseva teema on vahva halu katkaista haitalliset ylisukupolviset ketjut.Osa adoptoiduista vanhemmista kertoo pyrkivänsä antamaan lapsilleen sellaista vakautta, turvallisuutta ja tukea, jota he itse eivät ehkä ole lapsuudessaan kokeneet.

Eganin, O’Connorin ja Eganin (2022) kehittämä Creating a New Narrative -teoria kuvaa tätä prosessia. Sen mukaan adoptoidut vanhemmat käyvät läpi kahden vaiheen kaaren. Ensin he palaavat omaan menneisyyteensä uudesta, vanhemmuuden näkökulmasta (Revisiting) ja sen jälkeen alkavat aktiivisesti rakentaa uutta vanhemmuuden tapaa ja identiteettiä (Empowering the self). ”Empowering the self”, tarkoittaa muun muassa sitä, että vanhempi määrittelee uudelleen, millaisia arvoja hän haluaa siirtää lapselleen ja mitä vanhemmuus hänen perheessään tarkoittaa.

Teorian mukaan tätä prosessia muovaavat myös ympäristön avoimuus ja hyväksyntä.

Vanhemmat, jotka ovat saaneet varhain tukea identiteetin rakentamiseen, etenevät usein prosessissa vakaammin.

Myös Neilin ym. (2023) elämäntarinatutkimuksessa havaittiin, että ”läpi vaikeuksien” -ryhmän adoptoidut kuvasivat voimakasta halua katkaista kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin ketjut. Osalle jo vanhemmuutta edeltänyt elämän vakaantuminen esimerkiksi puolison tai palveluiden tuella oli ollut ratkaisevan tärkeää.

3. Vanhemmuus voi muuttaa suhdetta omiin juuriin

Tutkimukset osoittavat myös, että tarve ymmärtää omaa taustaa ja saada siihen tukea jatkuu usein aikuisuuteen, ja voimistuu monella vanhemmaksi tullessa.

Tämä tuli esiin Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin adoptoitujen vanhempien kokemuksia tarkastelleessa tutkimuksessa (Zhou, Kim, Lee & Lee, 2020). Tutkimus osoitti, että useimmat osallistujat olivat saaneet lapsuudessaan hyvin vähän tukea etniseen tai adoptiotaustaan liittyvään kasvuun. Heidän adoptiovanhempansa olivat usein korostaneet samanlaisuutta ja jättäneet käsittelemättä esimerkiksi rasismin tai erilaisuuden kokemukset.

Aikuisina monet nämä vanhemmat pyrkivät tietoisesti toimimaan toisin: he muun muassa tutustuivat syntymämaansa kulttuuriin yhdessä lastensa kanssa ja puhuivat avoimesti adoptiosta.

4. Adoptoitu vanhempi yhteiskunnan katseen alla

Vanhemmaksi tuleminen voi laukaista voimakkaita tunteita ja identiteettikriisejä, joiden käsittelyyn tarvitaan ammatillista apua, ja mielellään sellaiselta taholta, joka tunnistaa adoption elämänmittaisen vaikutuksen.

Zhoun ym. (2020) tutkimuksessa painotettiin, että ”adoptiovälinpitämättömyyttä” – eli adoption sivuuttamista – tulisi välttää terapia- tai hoitosuhteessa.

Ammattilaisten tulee tunnistaa adoptoitujen yksilöllinen elämänhistoria ja huomioida se myös vanhemmuutta tukevissa palveluissa.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että adoptoidut vanhemmat voivat kokea vanhemmuutensa olevan tavallista enemmän ulkoisen arvioinnin kohteena.

Neil ym. (2023) mukaan osa vanhemmista pelkäsi joutuvansa tai oli kokenut tulleensa tuomituksi omien taustojensa vuoksi. Osa ”yhä kamppaileva” -ryhmän vanhemmista koki, että terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattilaiset ajattelivat heidän jatkavan haitallista ylisukupolvista ketjua.

Vaikka tukea tarvittaisiin, tämä voi vaikeuttaa avun hakemista tai luottamuksen rakentamista ammattilaisiin.

5. Isovanhempien rooli

Neilin ym. (2023) tutkimuksessa huomattiin, että vanhemmaksi tuleminen voi vaikuttaa adoptoidun aikuisen suhteisiin sekä adoptiovanhempien että biologisen perheen osalta.

Osalla suhteet vahvistuivat, erityisesti kun adoptiovanhemmat olivat tukena myös isovanhempina. Toisille vanhemmuus taas kirkasti tarpeen vetäytyä kuormittavista tai aiemmin jännitteisistä perhesuhteista lapsen suojelemiseksi. Myös biologisten sukulaisten kanssa aiemmin ylläpidetty yhteys saatettiin uudelleenarvioida, jos sen ei koettu tukevan omaa vanhemmuutta.

Edwardsin ym. (2023) tutkimuksessa isovanhemmat eli adoptiovanhemmat nousivat keskeisiksi tukihenkilöiksi.

He auttoivat lapsiaan arjessa ja vanhemmuuden kysymyksissä, lastenlasten hoidossa ja tunnetasolla. Joissain tilanteissa he ottivat väliaikaisesti vastuun lapsenlapsista.

Toisaalta osa adoptoiduista vanhemmista koki vaikeaksi ottaa apua vastaan, erityisesti jos tuki tuntui arvostelevalta tai holhoavalta.

Maija Komonen
Kirjoittaja toimi sosiaalityön harjoittelijana Interpediassa keväällä 2025

Lähteet:

Edwards, C. et al. (2023). When people adopted from severely depriving institutions become parents. Adoption & Fostering, 47(1), 34–50.

Egan, M., O’Connor, A. B., & Egan, J. (2022). Creating a New Narrative: A theory of how adopted individuals readjust their adoptive identity in parenthood. Adoption & Fostering, 46(3), 318–335.

Neil, E., Rimmer, J. & Sirbu, I. (2023). How do adopted adults see the significance of adoption and being a parent in their life stories? A narrative analysis of 40 life story interviews with male and female adoptees. Children and Youth Services Review, 153, 107196.

Zhou, X., Kim, J. R., Lee, H., & Lee, R. M. (2020). Korean adoptees as parents: Intergenerationality of ethnic, racial, and adoption socialization. Family Relations, 70(2), 637–652.