”Terkut täältä trooppisessa Keralasta, Intiasta!Meidän lapsen hakumatka on näiden neljän yhteisen päivän aikana ollut varsinaista tunteiden vuoristorataa. Kolmevuotiaan pikkuisen oppiessa leikkimään piilosta, kiljahtaessa iloisesti ”kukkuu” ja nauraa kikattaessa päälle, meidän sydämemme tuntuvat pakahtuvan ilosta. Illalla pienen huutaessa sylissä lohduttomasti kuin palosireeni puoli tuntia putkeen, mielen valtaa uusien vanhempien epävarmuus ja avuttomuus. Ja voi sitä ihanaa hiljaisuutta ja rauhaa, kun murunen on vihdoinkin simahtanut.Meidän lapsi sattuu olemaan suhteellisen luottavainen, erittäin energinen ja on nopeasti kiintynyt molempiin. Lastenkodissa häntä oli valmisteltu uuteen elämään paljon paremmin kuin olisimme ikinä voineet toivoakaan. Päivärytmi on sekaisin, mutta siihen voimme palata myöhemmin kotona.Aika usein on kyllä tullut muistuteltua sekä itseämme että toisiamme siitä, että me riitämme hänelle jopa ollessamme kipeinä ja että opimme koko ajan lisää vanhemmuudesta.Vielä on hakumatkasta reilu puolet jäljellä, mutta tähän asti kaikki on sujunut hyvin. Yllättäviä käänteitä on riittänyt varautumisesta huolimatta aina matkalaukun katoamisesta koko perheen sairastumiseen. Vinkkaisin muille, että ottakaa omalle hakumatkalle mukaan lapsen valjaiden ja WC-istuimen supistajan lisäksi roimasti joustavuutta, uteliaisuutta ja armollisuutta.”Intia-perheKuvat Interpedian arkistosta