Aarrearkku adoptiolapselle

Jokaisella lapsella on oikeus tietää elämänsä tarina, ainakin niin tarkasti kuin se on mahdollista. Adoptiolapsen tarinassa voi olla monta aukkoa ja tarve niiden täyttämiseen on usein valtava. Joskus pienillä, ulkopuolisesta ehkä mitättömiltäkin tuntuvilla, yksityiskohdilla voi olla uskomattoman suuri merkitys identiteettiään pohtivalle adoptoidulle.

Kuka minä olen?

Lapsi alkaa usein rakentaa oman elämänsä tarinaa perustuen kaikkeen, mitä hänelle kerrotaan ajasta ennen adoptiota ja hakumatkasta. Hän haluaa ehkä kuulla sen tarinan uudestaan ja uudestaan. Rakennusaineina ovat myös hakumatkan aikana lastenkodista mukaan saadut esineet, vaatteet ja paperit. Toisinaan ovat kaukaa viisaat vanhemmat keränneet mukaansa myös muuta tavaraa lapsen kasvuympäristöstä ja dokumentoineet sitä valokuvin ja videoin.

aarrearkku adoptiolapselle

Eräs adoptioäiti kuvailee tyttärensä aarrekassia, johon on tallennettu luovutusvaiheessa lapsella olleet sukat ja pinnit, matkalta ostettuja koruja ja tarvikkeita sekä muita muistoja. ”Mitä enemmän haalii mukaansa tavaraa ja ottaa valokuvia, sen parempi”, hän kertoo. Lapselle on tärkeää nähdä valokuvia häntä hoitaneista ihmisistä, kadusta, jonka varrella lastenkoti sijaitsi ja jopa lastenkodilta lähdön muistoksi tallennettu taksikuitti on tärkeä osa hänen omaa tarinaansa.

Myös jälkipalvelussa työskentelevät kertovat siitä, kuinka pienetkin asiat tai muistot saavat adoptoidun hengityksen kiihtymään ja sydämen lyömään tiheämmin. Se voi olla katukuva, jokin haju tai mauste, joka kolahtaa suoraan jonnekin hyvin syvälle, saa aikaa tunnereaktion ja lopuksi nivoutuu osaksi adoptoidun elämäntarinaa.

Hakumatkan dokumentointia

Lapsen hakumatka on vaativa matka monella tapaa. Uuden perheenjäsenen kohtaaminen on iso asia kaikkien osapuolten elämässä. Kaiken keskellä olisi kuitenkin lapsen kannalta äärimmäisen tärkeää kerätä niin paljon muistoja ja yksityiskohtia lapsen elämästä kuin mahdollista.

Lapsen aarrearkun kokoaminen voi alkaa vaikka jo illallisella ennen luovutuspäivää: tallentaa voi ravintolan servietin tai käyntikortin. Lista mahdollisista aarteista ja kysymyksistä on loputon, vain mielikuvitus on rajana:

  • miltä lapsen asuinseutu ja kaupunki näyttää?
  • mitä hän syö mielellään ja milloin?
  • voiko esimerkiksi lapselle tuttuja keksejä ostaa mukaan?
  • kenen kanssa hän leikkii?
  • kuka häntä hoitaa?
  • mitä hänellä on päällään?
  • onko hänellä lelua, jonka hän voi ottaa mukaan?
  • voiko lasta hoitaneista henkilöistä ottaa valokuvia?
  • millainen sää oli?
  • sanomalehti vaikka siltä päivältä kun lapsi ja vanhempi kohtasivat toisensa
  • onko lastenkodissa soitettu musiikkia ja voisiko sitä ostaa jostakin?
  • millä kulkuvälineellä lähdimme lastenkodista jne.

Jokainen tiedon murunen voi olla korvaamaton palanen lapsen omassa tarinassa.


Marja Utela

Kirjoittaja on Interpedian tiedottaja



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *