Entinen toiminnanjohtajamme Anja Ojuva pohtii kirjoituksessaan kansainvälisen adoption ja perheenmuodostuksen vaiheita. Viime vuonna Interpediasta eläkkeelle siirtyneellä Ojuvalla on yli 35 vuoden kokemus lastensuojelusta ja adoptioista. Olen viimeisten vuosikymmenten aikana saanut seurata suuria muutoksia erityisesti kansainvälisen adoption kentällä ja yleisemmin perheellistymisen saralla. Nykyään vanhemmaksi ryhdytään aiempaa myöhemmin, jos lainkaan. Syntyvyys on laskenut huomattavasti ja tämä on heijastunut myös kansainvälisiin adoptioihin. Lapsia syntyy perheisiin vähemmän sekä biologisesti että adoption kautta Syntyvyyteen vaikuttavat monet seikat. Tämä hetken nuorilla aikuisilla on paljon tietoa, ja he ovat hyvin tietoisia elämän vaatimuksista ja epävarmuuksista. Nykyään vaadimme myös vanhemmuudelta enemmän ja prosessoimme yhä useampia asioita. Monet miettivät tarkkaan perheen perustamista ja kysyvät: ”Pystynkö tähän? Uskallanko?” Tiedon lisääntymisen ja ammatillisen tuen oli tarkoitus olla tie luottamukseen ja uskallukseen, mutta onko näin käynyt? Menneinä vuosikymmeninä ajatus oli, että maailma menee parempaan suuntaan. Nyt näköpiirissä on paljon epävarmuutta, on ilmastonmuutos, sotia, rasismia ja monenlaista epävakautta. Mitä enemmän tiedämme sitä enemmän vaadimme itseltämme. Kansainvälisen adoptio on jatkuvan muutoksen työtä Vuosikymmenten aikana adoptiomaailmassa on tapahtunut paljon. Sekä adoptioneuvonnassa että -palvelussa työ on ammattimaistunut. Ammatillisuuden tarpeen ymmärtäminen on tärkeää. Tässä moniulotteisessa verkostotyössä vaaditaan erikoistunutta adoptio-osaamista ja kokemusta, sillä alaa ei voi opiskella. Kokemus ei tule hetkessä. Onneksi Interpediassa on ollut jatkuvuutta ja ammattitaito on päässyt kasvamaan vuosien varrella. Muutokseen liittyy työn yksilöllistyminen. Esimerkiksi henkilökohtaiset tapaamiset hakijaperheiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ovat Interpediassa lisääntyneet huomattavasti. Ammatillistuminen näkyy myös kohdemaissamme. Säätely, lainsäädäntö ja lastensuojelu ovat kehittyneet. Adoptiomaat ovat kansainvälisen yhteistyön kautta saaneet vaikutteita kotimaan adoptioihin, jotka ovat monessa maassa kehittyneet yhdeksi välineeksi heidän omaan lastensuojeluunsa. Vuosien varrella kohtaamiset kohdemaiden yhteistyökumppaneidemme kanssa ovat lisääntyneet puolin ja toisin. Jokainen kohtaaminen on aina tuonut peilaamisen hetkiä. Meidän on pystyttävä perustelemaan, miten valmennamme perheitä ja hoidamme oman osuutemme lapsen parhaaksi tässä verkostossa, joka lapsen prosessia kannattelee. Kasvokkaiset tapaamiset myös luovat sitä luottamusta ja molemminpuolista ymmärrystä, joka on olennaista tämän työn tekemisessä. Adoptio ilmiönä Adoptiokäsite on hyvin laaja, se sisältää perheen sisäiset, kotimaan, kansainväliset järjestöjen kautta toteutetut ja kansainväliset yksityiset adoptiot. Suomi erottuu muista Pohjoismaista siinä, että meillä oli paljon kotimaan adoptioita aina 1970-luvulle asti. Lukumäärät olivat suuria Suomen väkilukuun verrattuna, ja lapsia adoptoitiin myös muihin Pohjoismaihin. Ilmiönä adoptio on herkkä ja monenlaisia tunteita herättävä. Käsitys siitä voi olla ristiriitainen riippuen näkökulmasta. Biologisen vanhemman, viranomaisen ja adoptoidun näkemys tapahtuneesta voi olla hyvin erilainen. Adoption taustalla on usein jokin tragedia tai surua ja vaikeita elämäntilanteita. Kuten lastensuojelussa yleensä, on viranomaisten – yhdessä vanhemman/vanhempien kanssa, jos se vain on mahdollista – tehtävä lapsen tulevaisuuteen liittyviä vaikeita päätöksiä ilman ennustajan kristallipalloa. Adoptio on aina ollut jossain muodossa tarpeen ja uskon, että aina tulee olemaan. On kuitenkin oltava kriittinen ja valpas, tätä työtä tekevillä on oltava silmät ja korvat auki. Nyt elämme vaihetta, jossa adoptioon liittyy maailmalla syytöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä. Aiheen herkkyyden takia näihin löytyy aina perusteita. Kaiken keskellä on kuitenkin muistettava myös kysyä, että mikä näille lapsille olisi se vaihtoehto? Vaikka kansainväliset adoptiot olisi lopetettu, lähettävissä maissa olisi edelleen perheen tarpeessa olevia lapsia. Vaikeita vaiheita, antoisia aikoja Työ on opettanut nöyryyttä, sillä elämme ennakoimattomassa maailmassa. Verkostossamme on monenlaisia valtioita, jotka toimivat eri tavoin. Poliittiset tai yhteiskunnalliset tilanteet saattavat tuoda muutoksia hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi Kenian adoptioiden äkillinen lopettaminen 2015 ja Kiinan adoptioissa vähittäinen hidastuminen vuoden 2005 jälkeen aiheuttivat erilaisia sopeutumistarpeita. Monet perheet olivat lähteneet adoptio-odotukseen aivan eri maailmassa kuin mikä lopulta oli todellisuus. Tässä epävarmassa maailmassa jokaisen perheen ja lapsen kohtaaminen on ollut arvokas, uusi mahdollisuus suojelua tarvitsevalle lapselle. Antoisaa on ollut myös se, että olen saanut jatkaa Interpedian pitkää perinnettä ja olla mukana luomassa uutta yhteistyötä. Yksin tätä työtä ei voisi tehdä, mutta hyvän ja sitoutuneen tiimin kanssa olemme voineet kehittää ja rakentaa jotain uutta menneisyyden päälle. Hyvin yhdessä toimiva verkosto, jonka tavoitteena on lapselle parhaan vaihtoehdon löytyminen, on ollut palkitseva työympäristö. Kirjoituksen seuraavassa osassa Anja Ojuva pohtii kehitysyhteistyön vaiheita.