Vuoden 2015 aikana saapuneet adoptiolapset

490-_MG_5110kVuoden 2015 aikana saapui Interpedian kautta Suomeen yhteensä 58 adoptiolasta. Tämä on hieman vähemmän kuin vuonna 2014 (71). Eniten lapsia saapui Etelä-Afrikasta ja Kiinasta.

Viime vuoden aikana Interpedian adoptiopalvelussa tapahtui poikkeuksellisen paljon. Vuoden aikana adoptioyhteistyö Etiopian ja Kenian kanssa loppui. Samaan aikaan solmimme uudet yhteistyösuhteet Bulgarian ja Taiwanin kanssa.

”Vuoden aikana tilanne on muuttunut valoisaan suuntaan”, sanoo toiminnanjohtaja Anja Ojuva. ”Vaikka kansainvälisten adoptioiden määrän lasku on yleismaailmallinen ilmiö, olemme pystyneet jatkamaan hyviä suhteitamme ja uudistamaan toimintaamme siellä missä tarvetta on ollut.”

”Tällä hetkellä näemme tulevaisuuden positiivisena. Juuri nyt tilanne kontaktimaissamme on hyvä ja voimme lähettää uusia hakemuksia kaikkiin kontaktimaihimme”, hän lisää.

Saapuneet lapset 2015:

Etelä-Afrikka 29
Etiopia 1
Intia 5
Kenia 3
Kiina 11
Kolumbia 5
Thaimaa 4
Yhteensä 58

Adoptiotilastoja