Adoptiota harkitsevalle

kesäAdoptiovanhemmuus on yksilöllistä, rikasta ja monipuolista. Iloineen ja haasteineen se on monella tavalla samanlaista kuin tavallinenkin vanhemmuus. Adoptiovanhemmuus on kuitenkin aina myös erityistä vanhemmuutta.

Adoptiovanhempien on käytävä lävitse yksin ja myöhemmin yhdessä adoptioneuvontaa antavan sosiaalityöntekijän kanssa omat kipupisteensä. Näitä voivat olla esimerkiksi lapsettomuus tai keskenmeno. Vasta kun adoptiovanhemmat ovat hyväksyneet omat menetyksensä, ovat he valmiita adoptioon. Adoption piiriin tulevilla lapsilla on vaihtelevat taustat. Omat kokemuksensa käsitelleillä vanhemmilla on hyvät valmiudet tarjota turvallinen kasvuympäristö lapselle, joka mahdollisesti käy läpi omia menetyksiään jossain vaiheessa kasvuaan.

Suomen adoptiolain mukaan ikäero adoptiovanhempien ja -lapsen välillä voi olla korkeintaan 45 vuotta. Lapsen kannalta on tärkeää, että adoptiovanhemmat ovat psyykkisesti ja fyysisesti terveitä. On katsottava ajassa ainakin 20 vuotta eteenpäin ja mietittävä, kuinka vanhemmat selviävät esimerkiksi murrosiän tuomista haasteista. Adoptiolapsi saattaa myös itsenäistyessään tarvita vanhempiensa tukea keskimääräistä pidempään.

Adoptiovanhempien terveys on iän tavoin merkittävä asia lapselle. Jo aiemmin elämässään paljon kokeneen lapsen ei tulisi menettää vanhempaansa tai vanhempiaan liian aikaisin.

Adoptiovanhemmilla on hyvä olla myös valmiuksia hakea ja vastaanottaa ulkopuolista tukea tarvittaessa.

Interpedia noudattaa muiden adoptiojärjestöjen tavoin kotimaista adoptiolainsäädäntöä. Adoptiolaista voit lukea adoptiovanhemmille asetetut vaatimukset. Lisäksi kansainvälisessä adoptiossa on monia maakohtaisia viranomaisvaatimuksia, joista löydät lisätietoja kunkin adoptiomaan sivuilta.

Adoptiovanhemmuuden valmiuksia ja edellytyksiä käydään läpi adoptioneuvonnassa, joka on adoptiolain mukaan pakollista ennen adoptiopalveluun siirtymistä. Myös verkostoituminen ja adoptiovalmennuskurssit valmistavat adoptioon. Adoptiovalmennuskurssista saa lisäksi todistuksen, joka liitetään adoptiohakemukseen.

Interpedian adoptiovastaavat antavat keskusteluapua, neuvoja ja tukea adoptioprosessin eri vaiheissa. Tukea saa myös adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijältä, yksityisiltä adoptiotoimijoilta sekä valtakunnallisesti toimivalta adoptiokuraattorilta.