Interpedian uudet työntekijät

Interpedian joukkue vahvistui huhtikuun alussa kahdella uudella työntekijällä. Sosiaalityöntekijä Sanna Alanko ja järjestösuunnittelija Jenni Ahde aloittivat työnsä maanantaina 1.4.2019.

Sanna Alangolla on pitkä kokemus lastensuojelusta. Hän on työskennellyt lastensuojelun avohuollossa Helsingin kaupungilla ja lastensuojelun sijaishuollossa Turun kaupungilla. Turussa hänen työhönsä kuuluivat myös adoptioneuvonnan tehtävät. Valtiotieteen maisteri Alanko on opiskellut sosiaalityötä Turun yliopistossa ja tehnyt pro gradu -opinnäytetyönsä adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijän roolista kansainvälisen adoption jälkipalvelussa.

”Kansainvälinen adoptio on kiinnostanut minua jo opiskeluaikana ja lähden mielelläni kehittämään adoption jälkipalvelua nyt palvelunantajan näkökulmasta”, hän sanoo. ”Myös peruspalveluissa pitäisi olla enemmän juuri adoptioperheille kohdennettuja palveluita ja lisää adoptio-osaamista.”

Adoption jälkipalvelun ja sen kehittämisen lisäksi Sanna Alanko hoitaa adoptiopalvelun sosiaalityöntekijän tehtäviä.

Järjestösuunnittelija Jenni Ahde liittyy kehitysyhteistyön tiimiin ja ottaa vastuulleen kummiohjelmatyötä, varainhankintaa sekä globaalikasvatusta. Kolmannes hänen työnkuvastaan koostuu järjestön ja adoptiopalvelun hallinnollisista töistä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Ahde on opiskellut pääaineenaan sosiaalipsykologiaa Tampereen yliopistossa sekä kehitysmaatutkimusta opiskelijavaihdossa Mumbaissa Intiassa. Hän on työskennellyt maahanmuuttajien parissa ohjaajana ja kouluttajana sekä vapaaehtoisena Nepalissa Interpedian yhteistyöjärjestö Loo Nivassa. Globaalikasvatus on myös tärkeä osa hänen kokemustaan, sillä hän on toiminut aiemmin vapaaehtoisena globaalikasvatuksen kouluvierailijana.

”Kehitysyhteistyö ja siinä erityisesti lapsen oikeudet ovat minulle sydämen asia, joten odotan innolla, että pääsen kiinni Interpedian työhön. Ihanaa myös päästä oppimaan paljon uutta.”, hän kertoo. ”Olen nähnyt omin silmin, miten tärkeää työtä Interpedian kumppanit Nepalissa tekevät, joten toivon voivani nostaa tätä näkökulmaa ihmisten tietoisuuteen.”

Toivotamme uudet työntekijät lämpimästi tervetulleiksi Interpedian tiimiin!