Viisi kuukautta Nepalissa – eli kuinka kaukaa oppi näkemään lähelle

Saavuin Kathmandun pölyisille kaduille ja liikenneruuhkien kakofoniaan tammikuun lopussa tarkoituksenani viettää viisi kuukautta Interpedian kumppanijärjestössä, Loo Niva Child Concern Groupissa. Pieni, yhdeksän hengen Loo Niva pyrkii ohjelmillaan edistämään lasten oikeutta koulutukseen ja hyvää kouluhallintoa, kehittämään opetuksen pedagogisia menetelmiä kouluttamalla väkivallattomista kurinpitomenetelmistä, sitouttamaan poliittisia puolueita kunnioittamaan kouluja poliittisista reviirikiistoista vapaina rauhan alueina (ns. Zones of Peace) ja edistämään haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien – tyttöjen, kastittomien ja vammaisten lasten – koulunkäyntiä.

Näkymä Interpedian kumppanijärjestön Loo Nivan katolta.

Näkymä Interpedian kumppanijärjestön Loo Nivan katolta.

Etvoksi lähteminen oli impulsiivinen ratkaisu. Seilailin eräänä iltana aikani kuluksi internetissä, ja eksyin sattumalta Etvon sivuille. Lähetin hakemuspaperit silta istumalta, viimeisenä hakupäivänä, tutustuttuani ensin hakukohteena oleviin järjestöihin. Kuukautta myöhemmin huomaisin seisovani esimieheni toimistossa työvapaahakemus kädessäni.

En tiennyt saanko asuntoni vuokralle, riittävätkö säästöni, tai onnistuuko yksikään suunnittelemistani lisätienestimahdollisuuksista ja mitä sitten, jos en pääsekään lähtemään. Sijaiseni oli palkattava nopealla aikataululla, joten kävi miten kävi, töitä minulla ei seuraavaan puoleen vuoteen olisi. Samalla olin varma, että asiat järjestyvät siten kuin pitääkin. Asunnon sain vuokralle jouluaaton aattona, kuukausi ennen lähtöä. Paikallislehti vastasi innostuneesti lisätienestejä takaavaan kolumni-ideaan. Työpaikalla toivotettiin onnea matkaan. Säästöjä kertyi sukanvarteen ja vanhemmat lahjoivat normaalia runsaankätisemmin jouluna. Lentoliput ostin kaksi viikkoa ennen lähtöä. Tiukille siis meni.

Vaikka lähdön toteutus oli improvisointia, syyt lähtemiselle olivat selvät. Olen työskennellyt kehitysyhteistyökysymysten parissa vuosikaudet, mutta minulta puuttui kehitysmaakokemus. Halusin saada kädet edes puoliksi multaan. Toinen syy oli henkilökohtainen. Olen työskennellyt viime vuodet ihanassa työyhteisössä, mutta kovien työpaineiden alla. Kalenterini pursusi menoja seuraavalle puolelle vuodelle. Sovin ystävien kanssa tapaamisia kolmen kuukauden päähän keskiviikolle kello 17. Halusin oppia uuden rytmin. Kolmanneksi halusin haastaa itseni kokeilemalla elämää mantereella ja kulttuurissa, joka on vieras ja jonka kieltä en osaa. Olen asunut ulkomailla useita kertoja, mutta kohteena ovat olleet Skotlanti, Englanti ja Yhdysvallat, ”helppoja” maita, joihin solahtaa ilman suuria vaikeuksia.

Myönnän, että ajatus siitä, että elämän rytmi määräytyy sähkökatkosten mukaan, että puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys ja vatsataudit arkipäivää, että Nepal kiikkui tuolloin ykkösenä massiivista maanjäristystä odottavien maiden listalla ykkösenä, ja yksityisyyttä ei juuri ole, hirvitti alkuun. Mutta niistä kaikista selviää.  Maanjäristyksestäkin.

2015-05-21 08.02.58

Massiivinen maanjäristys jälkijäristyksineen tuhosi Nepalissa kokonaisia kyliä.

Uuden ajanlaskun alussa

Etvo-aikani voikin jakaa kahteen: aika ennen ja jälkeen maanjäristyksen. En lähtiessäni tiennyt tarkkaan, mitä tulisin Loo Nivassa tekemään – vain sen, että työ on enimmäkseen toimistoyötä. Vakituinen työni on Suomen opiskelijakuntien liitossa – SAMOK ry:ssä, jossa toimin kansainvälisten asioiden asiantuntijana. Alkukeskusteluissamme selvisi, että Loo Nivalla on haluja kehittyä valtakunnallisena edunvalvontajärjestönä, josta minulla on useamman vuoden kokemus paitsi valtakunnallisella tasolla, myös Euroopassa. Työtehtäväkseni muotoutuivat viiden kuukauden aikana varsin viestinnällisiksi. Vaikuttavan edunvalvontajärjestön ensimmäinen kultainen sääntö on näkyä ja kuulua tarpeeksi usein ja ammattimaisesti. Työstin järjestölle mm. viestintäohjeen, sekä viestintäsuunnitelman ja –strategian mallit edunvalvontatyön tueksi.

Ja sitten maanjäristys laittoi päiväjärjestyksen uusiksi. Järistyksen jälkeen seurasin Nepalissa mm. väliaikaisten koulujen rakentamista ja lasten psykososiaalisen toipumisen tukemista käytännössä, vastasin lukemattomien toimittajien kysymyksiin eri medioissa ja kiersin kauppoja ostaen vedenpuhdistustabletteja, kuivamuonaa, saippuaa ja nesteytysliuoksia lahjoitustarpeisiin. Ja ennen kaikkea, näin millaista tuhoa luonnonkatastrofit voivat saada aikaan maassa, jossa resurssit ovat jo lähtökohtaisesti tiukassa. Kovia oppitunteja, joita voi oppia vain paikan päällä.

Mitä aika Nepalissa sitten opetti?

Ennen kaikkea se on opettanut kärsivällisyyttä ja haastanut omia käsityksiäni siitä, mitä on elää kehittyvässä maassa. Nepal on köyhä, siitä ei pääse mihinkään. Kathmandun länsimaalaisten kansoittamien bistrojen kehystämillä kaduilla risteilevät sekaisin ilmassa tanssivat muovipussit, haisevat jätekasat, rahaa kerjäävät lapset, uutuuttaan kiiltävät Land Roverit, ja laiskasti löntystävät lehmät. Globaali eriarvoisuus on silmien edessä.

2015-03-13 17.33.20

Pauliina paikallisissa häissä pukeutuneena juhlasariin.

Opin, että kiireestä pitää opetella pois ja että se on todella vaikeaa. Sen, että kaikkea ei voi suunnitella. Jos piru vie selviän maanjäristyksestä, luulen, että selviän melkein mistä vain. Olen saanut ikkunan Nepaliin ja sen ihmisiin. Olen käynyt keskusteluja kastien välisistä avioliitoista; vanhempien sairastelusta ja lasten opiskelusta aiheutuvista talousvaikeuksista; avioeron stigmasta, jota nainen kantaa loputtomiin; siitä millaista on päätyä lapsimorsiameksi kun suurin haave maailmassa oli käydä koulua. Olen kehittynyt ammatillisesti enemmän kuin uskalsin toivoa. Ja sain huomata, että minulla on Suomessa ihania ystäviä, jotka lähettävät Mignonin pääsiäismunia etanapostissa koti-ikäväisen työpaikalle. Ne olivat sulaneet ja muuskana kuukauden matkan ja maanjäristyksen jälkeen, mutta söin ne silti kyynel silmäkulmassa kimmeltäen.

Palattuani Suomi näyttää entistä enemmän tarujen Shangri-Lalta: huikea vihreys, joka on kaikkialla; ilma, joka on niin puhdasta, että sitä hengittäessä sattuu; kraanasta juokseva raikas vesi; ruoka, joka ei aiheuta kerran kuussa ruokamyrkytyksiä; ja oma kotini, joka näytti viiden tähden hotellilta Nepalin jälkeen.

Ja vaikka mukaan mahtuu päiviä, joina nieleskelin ikävän tai kiukun kyyneleitä, en ole katunut lähtöä. En edes silloin, kun nukuimme maajäristystä seuraavan viikon ulkona kylmässä sateessa hyttysten iltapalana maan hytkyessä alla. Sillä jokainen päivä Nepalissa teki minusta rohkeamman, kärsivällisemmän, sisukkaamman, avarakatseisemman, empaattisemman, viisaamman ja ennen kaikkea kiitollisemman. Ainoa miinus on se, että tarve Star Trekin teleportille on entistä suurempi: Nepaliin kun jäi myös pala sydäntä ja monta ystävää.


Pauliina Savola
Etvo-vapaaehtoinen

Pauliina Savola työskenteli viisi kuukautta Nepalissa Etelän vapaaehtoisohjelmassa (Etvo) vapaaehtoistyöntekijänä. Asemapaikkana oli Interpedian nepalilainen yhteistyöjärjestö Loo Niva Child Concern Group Kathmandussa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *