”Perustimme naisjärjestö WISH:n (Women in Social work and Human Rights) heti 1991, kun Nepaliin oli saatu demokratia ja järjestöjen perustaminen ja ihmisoikeuksista puhuminen sallittiin. Järjestömme tavoitteena oli voimaannuttaa naisia koulutuksen avulla, jotta naiset voisivat ansaita rahaa ja saada lisää itseluottamusta ja taloudellista itsenäisyyttä. Olin itsekin kasvanut uskomaan, että naisten tehtävä on palvella miehiä. Pääsin käymään Euroopassa ja siellä näin, mitä naiset voivat tehdä. Kun palasin kotiin, näin kaiken uusin silmin ja halusin tehdä jotain naisten hyväksi. Erityisesti vähemmistönaisten asema oli todella huono. Naiset ikävöivät kaupunkiin lähetettyjä lapsiaan Kun keskustelimme maaseudulla naisten kanssa, huomasimme pian uuden ongelman. Naiset kertoivat siitä, kuinka he ikävöivät lapsiaan, jotka oli lähetetty kaupunkeihin etsimään töitä ja parempia koulunkäyntimahdollisuuksia. Naiset eivät välttämättä edes tienneet missä lapset olivat ja miten he voivat. Nämä lapset olivat todella nuoria, 6−15-vuotiaita, ja työskentelivät yleensä kotiapulaisina huonoissa olosuhteissa. Monia heistä käytettiin hyväksi ja kohdeltiin väkivaltaisesti. Näillä lapsilla ei ollut ketään turvanaan eikä ketään puolustamassa heidän oikeuksiaan. Kun havaitsimme tämän vakavan ongelman, päätimme laajentaa työnkuvaamme ja ryhtyä ajamaan myös lasten oikeuksia. Järjestön nimi vaihtui CWISH:ksi (Children and Women in Social service and Human Rights). Valistustyö on tehonnut CWISH perustettiin vuonna 1993. Siihen aikaan tietoisuus ihmisoikeuksista oli heikko. Esimerkiksi naisten ja lasten hyväksikäyttöä ei pidetty mitenkään epätavallisena. Ajateltiin, että on rikkaiden ihmisten oikeus pitää lapsityöläisiä kodeissaan ja kohdella heitä kuin orjia. Jatkuvan valistustyön seurauksena asenteet ovat muuttuneet paremmiksi. Lapsityöläisiä on edelleen kotitalouksissa, mutta hyväksikäyttö ja huono kohtelu ovat vähentyneet. Ongelma on, että hyväksikäyttöä tapahtuu edelleen, mutta nykyisin se ei ole niin avointa vaan tapahtuu piilossa. Aluksi lapsityöläisten löytäminen oli vaikeaa, työnantajat vastustivat meitä eikä hallitus ollut kiinnostunut lasten asioista. Teimme paljon työtä, osan lapsista palautimme takaisin kotikylään, moni halusikin palata. Osa tuli kuitenkin takaisin, sillä kotona saattoi olla köyhyyden lisäksi väkivaltaa ja muita sosiaalisia ongelmia. Lapsilla on oikeus koulutukseen Perustimme lapsityöläisille pistäytymiskeskuksia, joissa he saivat muutaman tunnin ajan esimerkiksi luku- ja laskutaito-opetusta. Keskuksissa opetettiin myös lapsen oikeuksista, että lapset tuntisivat ne. Lapset oppivat vaatimaan kouluun pääsyä työnantajiltaan. Vähitellen saimme heitä myös enemmän ja enemmän valtion kouluihin. Monella oli kuitenkin ongelmia koulussa, sillä opetus ei olut lapsiystävällistä. Opettajat saattoivat lyödä lapsia, jos he myöhästyivät tai läksyt olivat tekemättä. Aloitimme opettajien koulutuksen, sillä halusimme, että he olisivat lasten puolella. Aloitimme myös ohjelman seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Nykyään lapsikotiapulaisia on paljon vähemmän ja asenteet ovat muuttuneet. Kaltoinkohtelu on vähentynyt, sillä se paljastuu entistä useammin. Olemme vieneet monta tapausta lastensuojelukomiteaan ja poliisille, haastaneet työnantajia oikeuteen. Suuria edistysaskeleita Päätimme tehdä jotain, jotta lapsityön hyväksikäytöstä tulisi häpeällistä eikä jotain, josta ylpeillään. Aloitimme muun muassa vihreän lipun liikkeen (Green Flag Movement). Siinä vihreä lippu kertoo, missä on lapsityöstä vapaa talo tai kokonainen alue. Siitä tuli hyvin suosittu, ja nykyään myös ILO tunnustaa liikkeen. Teemme paljon työtä, että viranomaiset tekisivät työnsä ja valvoisivat lakien noudattamista. Se ei ole järjestöjen tehtävä vaan valtion. Nyt meillä on uusi perustuslaki ja budjetissa on rahaa lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Nämä ovat suuria edistysaskeleita Nepalissa. Ennen näimme lapsia nukkumassa kadulla, nyt sitä näkee hyvin harvoin. Paljon on menty eteenpäin. Haluamme myös edistää aikuisten palkkaamista kotiapulaisiksi, ja sitä, että heillä on työsopimus ja työaika. Eräs köyhä nainen kysyi minulta kerran, että miksi tuemme vain lapsityöläisiä, että pitääkö minun lähettää lapseni töihin ennen kuin saan apua. Tämä tuntui pahalta ja silloin ymmärsin, että meidän on tuettava perheitä ja kehittää heidän mahdollisuuksiaan toimeentuloon. Koulutus on kehityksen edellytys Uskon, että lapsityön hyväksikäytöstä päästään eroon tulevaisuudessa. Tässä auttaa pakollisen koulunkäynnin toteutuminen kaikkialla. Siinä on vielä paljon tehtävää, sillä osassa maata lapset joutuvat kävelemään kouluun jopa kolme tuntia yhteen suuntaan. Lapsityön loppuminen riippuu monin tavoin koko maan tilanteesta. Ennen tyttöjen osuus koulupudokkaissa oli suuri, nyt suurin osa korkeakouluopiskelijoista on tyttöjä. Unelmieni Nepal on kehittynyt maa. Maamme on kaunis ja turismin mahdollisuudet ovat suuret. Toivon työllisyyttä, jonkun verran teollisuutta, köyhyyden ja korruption kitkemistä ja rehellisiä ihmisiä politiikkaan. Utopiani on kuin Singapore ja uskon, että kehitys on mahdollista. Haluan myös, että maassa ei ole lapsityöongelmaa ja kaikki pääsevät koulutukseen.” Shanti AdhikariCWISHin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Kuva: Tuukka Ervasti Interpedian Frame, Voice, Report (FVR) -hanke Kenen äänellä? Näkökulmia eettiseen kehitysviestintään hakee uusia tapoja raportoida haavoittuvassa asemassa olevista lapsista sekä tuo esiin etelän kansalaisyhteiskunnan työtä lapsityön hyväksikäytön vähentämiseksi. CWISH (Children and Women in Social Services and Human Rights) on Interpedian nepalilainen kumppanijärjestö, joka tekee työtä lapsityöläisten puolesta ja vaikuttaa lapsen oikeuksien ja lastensuojelun edistämiseksi. Lisätietoja Frame, Voice, Report! -hankkeesta Kenen äänellä? Näkökulmia eettiseen kehitysviestintään Tämä asiakirja on tuotettu Euroopan unionin rahoitustuella. Tämän asiakirjan sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa. Tue Interpedian työtä Nepalissa Lue lisää: Interpedian kehitysyhteistyö Nepalissa