Omin jaloin kouluun

Vammaistyötä Etiopiassa

Työ vammaisten lasten oikeuksien toteutumiseksi Etiopian maaseudulla lähtee perusteista. Työ yhteistöissä alkaa siitä, että vammaiset lapset on ensin löydettävä ja tunnistettava, heidän tilanteensa kartoitettava ensimmäistä kertaa ja sitten aloitettava kuntoutus, hankittava tarvittavat apuvälineet ja mahdollisuuksien mukaan saatava lapsi kouluun. Lisäksi on tärkeää herättää maaseutuyhteisöissä keskustelua vammaisuuden eri syistä ja siitä että vammaisuus voi koskettaa kenen tahansa perhettä, eikä syynä ole kirous tai seuraus perheen rikkomuksista.

Berhan Lehetsanat ja Interpedia ovat työskennelleet Debre Zeitin lähellä Genda Gorban alueella vuodesta 2014 lähtien. Tapasin huhtikuun 2017 seurantamatkallani monia eri tavoin vammaisia lapsia ja heidän vanhempiaan, jotka olivat kerääntyneet alueen koululle kertomaan, miten Berhan Lehetsanatin työ oli muuttanut heidän elämäänsä. Aiemmin vammaisten lasten perheitä oli avoimesti syrjitty ja jopa haukuttu, sillä vammaisuuden ajateltiin johtuvan perheiden pahoista teoista tai kirouksesta. Myös tästä syystä vammaisia lapsia pidetään Etiopian maaseudulla yhä usein piilossa kotona. Yhteisöjen asenteisiin on kuitenkin ollut mahdollista vaikuttaa esimerkiksi järjestämällä vammaisten lasten kotona perinteisiä kahviseremonioita, joissa yhteisö kokoontuu yhden perheen kotiin kahvin äärelle keskustelemaan. Aiemmin näitä perheitä ja heidän kotejaan välteltiin yleisesti, mutta nyt moni yhteisön jäsen on julkisesti katunut aiempaa syrjivää käytöstään.

Kummilapsi Etiopia

Vammaisten lasten vanhemmat kokoontuivat Genda Gorban koululle kertomaan, miten tämä yhteisöjen asennemuutos on muuttanut heidän elämänsä.

Itsetuntoa ja uusia mahdollisuuksia

Tapasin koululla kolme nuorta poikaa, joita kaikkia yhdisti Berhan Lehetsanatin kautta saatu tuki. Heidät kaikki tavoitettiin hankkeen alkaessa alueella vuonna 2014. Abush, 19 vuotta, opiskelee it-alaa ammattikoulussa. Hän puhui tilaisuudessa paljon ja syvällä itseluottamuksella. Aiemmin häntä kiusattiin paljon ja elämä oli kuin kidutusta, mutta nyt itsetunto on kasvanut huimasti. Hän haluaa toimia mallina ja esikuvana nuoremmille eri tavoin vammaisille lapsille ja varmistaa, että muutkin voivat saada tukea. Abush pyysi kuitenkin, etteivät ihmiset myöskään säälisi vammaisia lapsia, sillä useat heistä voivat elää normaalia elämää kyynärsauvojen ja jalkatukien kanssa. ”Vammaisia on monenlaisia, mutta monet voivat saavuttaa kaiken minkä muutkin ihmiset”, hän sanoi painokkaasti.

Kummilapsi Etiopia

Asennemuutoksia yhteisöissä

Tariku on 16-vuotias ja yläkoulussa yhdeksännellä luokalla. Tarikun äiti Mersha oli myös paikalla ja kertoi että pojan jaloissa oli ongelmia jo tämän syntyessä. Hän on saanut hankkeen kautta koulupuvun, kyynärsauvat ja jalkatukia. Äiti kertoi tapaamisessa julkisesti olevansa todella kiitollinen, sillä hän joutui vielä muutama vuosi sitten usein kantamaan poikaansa paikasta toiseen ja kouluun Tariku oli joutunut konttaamaan, kunnes sai ohjelman kautta kävelytuet. Kaikkein vaikeinta äidille oli kuitenkin aina se, kun naapurit moittivat että hän on loukannut jumalaa tai tehnyt jotain pahaa ansaitakseen vammaisen lapsen. Mershan mukaan hankkeen vaikuttamistyöllä on saatu selviä muutoksia aikaan yhteisössä ja se on antanut tärkeää tietoa myös hänelle itselleen. Vaikka joku yhä pilkkaisi häntä, nyt hän tietää itse vammaisuuden todellisista syistä ja että vammaisuus voi koskettaa kenen tahansa perhettä.

kummilapsi Etiopia

Tariku äitinsä Mershan kanssa

Kolmas tilaisuudessa tapaamani poika oli myös hankkeen alkaessa jo teini-iässä, eikä hänelläkään ollut silloin vielä liikkumiseen tarvittavia apuvälineitä. Hän vietti aikaansa lähinnä kodin pihapiirissä ja oli jo menettämässä elämänhalunsa. Myös tälle pojalle hankittiin tarvittavat kävelytuet ja nyt 20-vuotiaana hän on aloittanut ensimmäisen luokan koulussa.

Berhan Lehetsanatin ja Interpedian kehitysyhteistyöhanke perustuu yhteisöpohjaiseen kuntouttamiseen, jossa huomioidaan kokonaisvaltaisesti vammaisten lasten terveys, koulutus ja osallistuminen sekä perheiden toimeentulo. Myös asennemuutoksen aikaansaaminen yhteisöissä on ollut keskeistä vammaisten lasten ja heidän perheidensä kannalta. Työ alueilla jatkuu vielä vuosina 2017–2018, sillä vammaisia lapsia on vielä tavoittamatta ja heidän tukemiselleen halutaan luoda kestävät rakenteet, joiden kautta vammaiset lapset huomioidaan myös jatkossa. Hankkeen ansiosta vammaiset lapset saavat nyt ja tulevaisuudessa tukea jo nuorempina ja heidän koulunkäyntiään voidaan tukea alusta lähtien.

 

Tue vammaisia lapsia Etiopiassa

Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Etiopiassa

Haluaisitko sinä vaikuttaa näiden lasten elämään kuukausilahjoittajana?


Ilona Kalliola

Kirjoittaja on Interpedian kehitysyhteistyöpäällikkö



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *