Meidän lapset – heidän lapset

Olemme täällä Interpediassa keskustelleet paljon adoptio- ja kummilasten yksityisyyden suojasta. Vierailemme työmatkoillamme usein lastenkodeissa ja kouluissa. Olemme pitäneet kiinni siitä linjasta, että kohtelemme näitä lapsia kuin omiamme ja tällöin myös suojelemme heidän yksityisyyttään niin hyvin kuin pystymme.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 16. artiklassa sanotaan seuraavaa:
1.    Lapsen yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa puuttua mielivaltaisesti tai laittomasti eikä hänen kunniaansa tai mainettansa saa laittomasti halventaa.
2.    Lapsella on oikeus lain suojaan tällaiselta puuttumiselta ja halventamiselta.

Hyvä tarkoituskin voi muuttua hyväksikäytöksi

Miten suhtaudumme lapsiin lastenkodeissa, jotka sijaitsevat kaukana meistä ja Euroopasta, esimerkiksi Aasiassa, Afrikassa tai Latinalaisessa Amerikassa? Monessa maassa matkaajat voivat käydä kuvaamassa lapsia tai vaikka jäädä hetkeksi vapaaehtoisena hoitamaan näitä pikkuisia. Heitä koskevat usein aivan eri säännöt kuin meidän maassamme. Suomessa eivät vapaaehtoiset voi mennä lastenkoteihin, jäädä viikoksi tai kuukaudeksi hoitamaan lapsia. Haavoittuvaisessa asemassa olevalla lapsella on myös oikeus pysyvään hoitosuhteeseen. Maailmassa on lukuisia lastenkoteja, joissa jopa henkilökunnan rakenne on muotoutunut sen varaan, että vaihtuvat vapaaehtoiset käyvät hoitamassa lapsia, järjestämässä ohjelmaa ja virikkeitä heille. Sen jälkeen onkin sattuman varassa, ovatko nämä vapaaehtoiset hyviä vai vähemmän hyviä. Pitävätkö he avoimia päiväkirjoja lasten päivästä, taustasta ja elämästä?  Jopa jatkuva videokameralla dokumentointi on kiinnostuneiden nähtävillä ympäri maailmaa.

Pelkkä ajatuskin siitä, että tämä toteutuisi meillä Suomessa, on mahdoton. Lastensuojelun tarpeessa olevat lapset, haavoittuvista haavoittuvimmat, olisivat kenen tahansa asiasta kiinnostuneen omaisuutta.  Mutta miten tämä voi olla mahdollista kaukana meistä?

Miten lapsi näkyy tänä päivänä mediassa? Me valokuvaamme ja videoimme kaukaisten maiden lapsia ihan eri periaatteilla kuin kotona Suomessa. Toki olemme saaneet nähdä adoptiolapsista tehtyjä dokumentteja, joissa lasta on kuvattu sekä synnyinmaassaan että uudessa kotimaassaan hyvin armottoman linssin läpi. Mutta lapselta ei voi kysyä, haluaako hän tulla kuvatuksi ja haluaako hän avata omaa elämäntarinaansa. Lapsi ei voi tietää, miten kaikki tämä tieto hänestä vaikuttaa hänen tuleviin vuosiinsa. Hän ei voi tietää, mitä haluaa omasta taustastaan kertoa. Tämä vastuu on meillä aikuisilla. Tämä vastuu on jokaisella, joka ottaa kameran esille ja tallentaa tuntemattoman lapsen tarinaa. Ja vielä suurempi vastuu on sillä, joka kertoo kuulemaansa kertomusta eteenpäin. Kertomusta, joka on lapsen omaa omaisuutta.

Onko kiinnostus hyvästä vai pahasta?

Interpediassa lapsen yksityisyyden suoja puhututtaa jokaisella toiminta-alueellamme. Miten suojella adoptiolapsia siltä kiinnostukselta, joka kohdistuu heidän taustaansa? On luonnollista, että ihmisiä ja tiedotusvälineitä kiinnostavat adoption syyt, lapsen tausta ja muut asiat, joita ei yleensä käsitellä ei-adoptoidun kanssa. Asiat, jotka eivät ole julkista omaisuutta ja joista jokainen saa itse päättää kenelle kertoo ja milloin. Ja kuitenkin – onko kaikki kiinnostus pahasta? Onko ihanteellista olla näkymätön Suomessa? Olemmeko me näkymättömiä Afrikassa, Aasiassa? Eikö kiinnostus toista kohtaan voi olla myös myönteistä?

Kummitoiminnassa jokaisen kummin tulee kunnioittaa niitä tietoja ja valokuvia, joita he saavat kummilapsestaan tai hänen ryhmästään. Luovutamme ne luottamuksella tukijoillemme. Jokainen meistä julkaisee sosiaalisessa mediassa myös omia, henkilökohtaisia asioitaan hyvin erilaisin periaattein. Kummilasten kohdalla tuleekin ajatella asiaa paljon laajemmin, sillä kyseessä on aina suojaa tarvitseva lapsi, jota ei saa asettaa millään tavalla väärinkäytöksen vaaravyöhykkeelle.

Jos haluamme auttaa niitä lapsia, jotka tarvitsevat tukea tai uutta perhettä synnyinmaansa ulkopuolelta niin me tarvitsemme kuvia, tietoa, dokumentteja heistä. Me tarvitsemme tietoa siitä, miten maailman lapset voivat. Tämän jälkeen tulee tärkeä kysymys: miten muistaisimme sen vastuun, joka siihen liittyy? Miten osaisimme käsitellä taiten ja varovasti sitä arvokasta omaisuutta, joka jokaisella lapsella on omaan taustaansa ja omiin tietoihinsa. Yhtä lailla meillä ja muualla.

Anja Ojuva, Interpedian toiminnanjohtaja


Anja Ojuva
Toiminnanjohtaja



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *