AjankohtaistaKehitysyhteis­työssä vaatimustaso kasvaa

Kehitysyhteis­työssä vaatimustaso kasvaa

Kun aloitin työni Interpediassa viisi vuotta sitten, varjostivat työtämme vuoden 2015 äkilliset kehitysyhteistyön rahoitusleikkaukset. Leikkaukset alkoivat vähitellen näkyä meidän sekä kumppaneidemme työssä ja seuraavat vuodet olivat tiukkoja. Niistä ajoista on onneksi toivuttu useimpien kumppaneiden kanssa ja työmme jatkuu.

Lahjoittajien määrän lasku on myös pitkään ollut haasteenamme. Kilpailijamme sillä saralla ovat isoja kansainvälisiä järjestöjä, joten näkyvyyden saaminen ei ole helppoa. Viime vuosina lasku näyttää kuitenkin tasaantuneen ja tästä voimme kiittää työmme uskollisia tukijoita, jotka arvostavat pitkäjänteistä työtä tekevää pientä suomalaista järjestöä.

Parasta tässä työssä on vaihtelevuus, sillä pienessä järjestössä työ on hyvin monipuolista. Verkostomme ulottuvat moneen suuntaan, sillä teemme työtä seitsemässä eri maassa hyvin monimuotoisten kumppaneiden kanssa. Lisäksi meillä on monta yhteistyökumppania myös Suomessa. Nämä verkostot avaavat monia näkökulmia siihen, mitä eri puolilla maailmaa tapahtuu.

Yhteistyötä pitkäaikaisten kumppanijärjestöjen kanssa

Järjestöjen tekemä kehitysyhteistyö on vuosien varrella ammattimaistunut. Interpediassa työ on toki ollut ammattimaista jo pitkään. Ulkoministeriön vaatimustaso on kuitenkin jatkuvasti korkeampi, esimerkiksi riskien hallintaan kiinnitetään enemmän huomiota ja tulosten mittaaminen on tarkempaa. Tämä vaatii meiltä ja kumppaneiltamme aiempaa enemmän suunnittelua ja seurantaa.

Työssäni olen saanut toimia yhteistyössä pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa ja huomaan, että vuosien varrella moni pitkäänkin jatkunut pulma on ratkennut lopulta onnistuneesti.

Kumppanijärjestöillämme on kyky kehittää työtään sekä pysyä ajan hengessä kiinni. Kunnioitan myös heidän kykyään toimia haastavissa toimintaympäristöissä. Etiopiassa on ollut jo pidempään levotonta ja monenlaisia konflikteja, kun taas Nepal on kohdannut luonnonkatastrofeja ja elää nyt vakavan pandemian keskellä. Kumppanimme ovat aina pystyneet muuntamaan työtään ja sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen.

Lapsella on oikeus koulutukseen, suojeluun ja riittävään elintasoon!

Kehitysyhteistyössämme on selkeä fokus: lapsen oikeus koulutukseen, suojeluun ja riittävään elintasoon. Hankkeissamme on yleensä kolmen tyyppisiä tavoitteita:

1. Lasten tietojen ja taitojen ja aktiivisuuden lisääminen, lasten itsensä tavoittaminen.

2. Vastuunkantajien tunnistaminen ja heidän toimintansa kehittäminen (esim. viranomaiset ja koulujen toimijat). On ollut hieno seurata, kuinka oivaltavia ideoita kumppanimme ovat kehittäneet tähän työhön.

3. Kansalaisyhteiskunnan kehittäminen. Vapaasti toimiva kansalaisyhteiskunta on todellisen kehityksen ja toimivan yhteiskunnan edellytys. Pieniä ruohonjuuritason paikallisjärjestöjä on tärkeää ottaa mukaan myös, jotta toiminnan kestävyys voidaan varmistaa.

Nainen istuu penkillä nepalilaisten koululaisten kanssa

Kehitysyhteistyön toisessa vaiheessa ratkaistaan monisyisiä ongelmia

Motivoidun siitä, miten yhdessä kumppanijärjestöjemme kanssa tunnistamme kehityshaasteita, kartoitamme mistä ne johtuvat ja miten niihin voidaan vaikuttaa. Moni asia on mennyt parempaan suuntaan ja lähes kaikissa toimintamaissamme ollaan hyvässä vauhdissa monien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Toisaalta monet helpot ongelmat on jo ratkaistu ja nyt on mietittävä vaikeampia kysymyksiä.

Asuin lapsena Sambiassa, kun isäni työskenteli suuressa hankkeessa, jossa rakannettiin kouluja. Kouluja on rakennettu aikanaan paljon osana kehitysyhteistyöhankkeita ja monissa maissa suurin osa lapsista pääsee jo aloittamaan koulun. Nyt on kuitenkin ratkaistava se, miten koulutuksen laatua parannetaan ja koulun keskeyttämisiä vähennetään, joten myös keinot koulutuksen edistämiseen ovat erilaisia nykyään.

Hyvä pohja tulevaisuudelle

Viimeisen vuoden aikana olemme muotoilleet Interpedian vuodesta 2021 alkanutta kehitysyhteistyöstrategiaa ja osallistuneet ulkoministeriön ohjelmatukihakuun. Olemme tarkastelleet toimintaamme kokonaisuutena ja määritelleet työmme painopisteet sekä tavoitteet.

Tällä hetkellä alalla korostuvat esimerkiksi eettiset periaatteet, korruption vastainen työ sekä tasa-arvon edistäminen ja seksuaalisen hyväksikäytön vastainen toiminta. Olemme aina toimineet näiden periaatteiden mukaisesti, mutta nyt nämä asiat on nostettu näkyvästi esille ja niihin liittyvät ohjeistukset ja toimintatavat päivitetty.

Esimerkiksi tasa-arvon edistäminen vaatii systemaattisia toimenpiteitä. Edistämme jo monia hyviä asioita, mutta pohdimme jatkuvasti miten voisimme toimia vieläkin paremmin. Näissäkin kysymyksissä helpot asiat on jo tehty, ja nyt on ratkaistava, miten pääsemme etenemään seuraavalle tasolle.

Nainen istuu etiopialaisen luokan takana

Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Etiopiassa
Lue lisää Interpedian kehitysyhteistyöstä Nepalissa
Tervetuloa kuukausilahjoittajaksi tai kummiksi!

Ilona Kalliola
Kirjoittaja on Interpedian kehitysyhteistyöpäällikkö