Jokainen perhe on ainutlaatuinen

Ensimmäinen yhteyteni adoptioon oli joka joulu, kun saimme postin kautta joulukortteja yhdeltä tuttavaperheeltämme. Heillä on tapana joka vuosi lähettää kuva lapsistaan. Perheen lapset ovat adoptiolapsia, ja saivat siksi aina huomioni. “Miksi heillä on noin tumma tukka ja ruskeat kädet?” ihmettelin viattomasti.

En muistaakseni reagoinut mitenkään, kun sain kuulla ensimmäistä kertaa, että lapsia ja sisaruksia voi saada myös kansainvälisen adoption kautta. Se tuntui kai tavallaan luontevalta. Tiedän nyt myös sen, että kaikki eivät näe adoptiota yhtä itsestään selvänä asiana kuin minä ja oma lähipiirini. Vieraat kulttuurit herättävät epävarmuutta, samalla kun globalisaatio tuo meitä kaikkia koko ajan lähemmäksi toisiamme ja eri kulttuurit sekoittuvat toisiinsa. Tällä hetkellä opiskelen sosiaalityötä, ja opintoihin liittyy paljon keskustelua ihmisoikeuksista ja miten ihmisiä kohdataan tasa-arvoisesti.

Mikä on perhe?

Harjoitteluni Interpediassa on antanut minulle paljon pohdittavaa. Muun muassa perhe on käsitteenä saanut syvemmän merkityksen. Päässäni on näiden kymmenen viikkojen aikana pyörinyt paljon erilaisia reflektoivia kysymyksiä. Osaanko minä nähdä itsestäänselvyyksiä toisesta näkökulmasta? Mikä on perhe? Olenko itse käsitellyt omaa taustaani? Miten käyttäydyn omassa parisuhteessani ja minkälainen äiti minusta tulee?

Jokainen perhe on ainutlaatuinen, ihan niin kuin meistä jokainen itsessään. Jokaisella perheellä on omia vahvuuksia ja heikkouksia, mutta tärkeintä on, että jokaisella perheellä on valmiudet varmistaa lapselle turvallinen koti. Nämä seikat pätevät niin adoptio- kuin biologisissakin perheissä.

lapsen tukena

”Olen tässä sinua varten”

Minkälaisista valmiuksista on kyse? Taloudellisten ja ajallisten resurssien lisäksi perhe tarvitsee tukea kumppanilta, suvulta, ystäviltä ja lähipiiriltä. Lapselle on tärkeää saada varttua avoimessa kasvuympäristössä, mutta myös vanhemmalle sosiaalinen tuki on korvaamatonta. Kaikissa suhteissa tarvitaan turvaa ja varmuutta siitä, että joku välittää. Vaikka olisikin lopen uupunut, niin niitä hymyjä ja halauksia ei voi antaa liikaa näyttääkseen että “olen tässä sinua varten”. Näen tämän uskollisuuden perheen valmiuksista tärkeimpänä.

Kun katson taaksepäin omaa polkuani adoption osa-alueella, näen kehittyneeni uteliaasta pikkutytöstä nuoreen opiskelijaan, jonka pää on pyörällä uusista ajatuksista. Olisi melkein helpompaa jättäytyä lapsen avoimeen arvomaailmaan ja ottaa asiat niin kuin ne ovat. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen harjoittelun tuomasta lisääntyneestä itsetuntemuksesta ja reflektoinnista.

 

Sara Haapalahti
Sosiaalityön harjoittelija Interpedian adoptiopalvelussa alkuvuonna 2018


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *