Interpedian kummitoiminta Eestinkallion koulussa Espoossa

Vietimme Eestinkallion koulussa Kansainvälisyysviikkoa 20.4–24.4.2015. Viikon aiheena oli Nepal, koska saimme nepalilaisen Salma-tytön koulumme kummilapseksi Interpedia-järjestön kautta. Lähtölaukauksena kummitoiminnalle toimi Interpedian järjestökoordinaattorin Annariina Sepän pitämä mielenkiintoinen aamunavaus juhlasalissa koko koulun oppilaille. Saimme kuulla tarkemmin Salmasta ja hänen kotimaastaan. Näimme kuvia Nepalista, mikä herätti paljon ajatuksia. Aamunavauksen jälkeen varmasti jokainen oppilas koki olevansa etuoikeutettu saadessaan käydä koulua Suomessa. Opimme, että kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua Nepalissa ja että koulunkäynnin tukemiseksi tarvitaan rahallista apua. Koulumme oppilaat järjestivätkin Kansainvälisyysviikolla tapahtuman ”Lotan kirpputori – kaikki eurolla!”. Kyseessä oli lastenkirppis ja siitä saatu huima, noin 300 euron, tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessaan Interpedialle nepalilaisten lasten koulunkäynnin tukemiseksi.

kolme tyttöä pieni

”Elämä täällä Suomessa on hyvin erilaista kuin jossain toisaalla, mutta ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia”

Viikon aikana koulumme vitriinissä oli Nepal-aiheinen näyttely, missä oli laajalti Nepal-tietoutta ja jopa Nepalin lippu, jonka olimme saaneet lainaksi koulullemme. Opimme, että lippu on maailman ainoa lippu, joka ei ole nelikulmainen. Ylempien luokkien oppilaat saivat osallistua opettavaiseen Aasia-aiheiseen tietovisaan, missä he kiersivät koulua iPadien kanssa ja vastasivat QR-koodien avulla kysymyksiin. Opettajille oli lainattu Nepal-aiheisia kirjoja, mitä he saivat käyttää opetuksessaan. Koulumme ruokala osallistui myös Kansainvälisyys-viikkoon tarjoamalla viikon ajan etnisiä makuja maailmalta. Esi- ja alkuopetuksen oppilaille järjestettiin tapahtuma Matka Nepaliin juhlasalissa. Siellä leikittiin hauskoja leikkejä ja laulettiin. Oppilaat innostuivat myös kirjoittamaan kirjeitä Salmalle ja piirtämään hänelle piirustuksia. Kirjeistä välittyi empatia ja toisen asemaan asettuminen. Eräskin oppilas kirjoitti liikuttavasti: ”Koita pysyä hyvällä mielellä, vaikka elämä ei varmasti ole siellä aina helppoa. Ja muista aina unelmoida, koska unelmat kantavat!” Toisaalta lapset kirjoittivat myös hyvin arkisista asioista, kuten kavereista, lempiväreistä ja -ruuista. Tämä onkin varmasti yksi kummitoiminnan suurimmista anneista: oivallus siitä, että elämä täällä Suomessa on hyvin erilaista kuin jossain toisaalla, mutta ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia.

Viikko sai kurjan käänteen, kun Nepalissa tapahtui järkyttävä maanjäristys. Olimme juuri puhuneet Salma-tytöstä koulussa ja meidät valtasi epätietoisuus hänen kohtalostaan. Nyt olemme kuitenkin saaneet tietää, että Salma on kunnossa, mutta hänen kotinsa tuhoutui täysin maanjäristyksessä. Toivomme jatkoa kummitoiminnalle, koska kokonaisuudessaan sillä on todella paljon tarjottavaa oppilaille.

Kummitoiminta:

  • konkretisoi, että omalla toiminnallamme voimme vaikuttaa asioihin
  • mahdollisuus havainnollistaa oppilaille globaalia eriarvoisuutta ja lasten ihmisoikeuksia
  • hyvä tapa tutustua toisen maan kulttuuriin, kieleen ja tapoihin
  • kirjeiden ja piirustusten tekeminen toisessa maassa asuville lapsille on antoisaa
  • osallistumisesta saa hyvän mielen

Hyvää syksyä Eestinkallion koulusta kaikille!

Koulumme kansainvälisyystiimin puolesta,

Iisa Mäkinen, KV-tiimin vastaava opettaja

Lue lisää koulukummiudesta

Nepalilaisia koulutyttöjä. Kuvan koululaiset eivät liity tarinaan.

Nepalilaisia koulutyttöjä. Kuvien koululaiset eivät liity tarinaan.


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *