Faktat pöytään kehitysyhteistyöstä

Viime kuukaudet ovat olleet aikamoista myllerrystä kehitysyhteistyökentällä. Hallitus on ilmoittanut historiallisen suurista leikkauksista, jotka siirtäisivät Suomen pohjoismaisesta viitekehyksestä Itä-Euroopan tasolle kehitysyhteistyötoimijana. Uusi kehitysministeri ajaa yrityskeskeistä kehitysyhteistyömallia, jossa ainakin retorisella tasolla yhä painotetaan naisten ja lasten kouluttamista. Kansalaisjärjestöjen tekemään työhön on kuitenkin kaavailtu 30–40 % leikkauksia. Leikkaukset voivat koitua monen ulkoasianministeriön tukea saavan järjestön kohtaloksi.

Kehitysyhteistyössä kansalaisjärjestöillä on erityinen rooli ihmisoikeuksien ja demokratisoitumisen puolustamisessa ja korruption ehkäisemisessä. Me kansalaisjärjestöt toimimme ruohonjuuritasolla ja meidän tehtävämme on tukea paikallisia kansalaisjärjestöjä vaatimaan valtiolta läpinäkyvyyttä. Valvomalla julkisten varojen käyttöä kansalaisjärjestöjen tekemä työ täydentää muuta kehitysyhteistyötä, esimerkiksi suoraa budjettitukea.

Järjestöjen hankkeita seurataan ja arvioidaan

Ritva Reinikan ulkoasiainministeriölle tekemässä riippumattomassa arviointiraportin luonnoksessa kansalaisjärjestöt saivat pyyhkeitä huonosta tulosten osoittamisesta. Väite kummastutti suuresti, sillä harvaa julkisia varoja käyttävää alaa seurataan yhtä tarkasti kuin järjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä. Reinikka arveli arviointien puuttumisen syyksi sitä, että arvioinnit ovat ulkopuolisten konsulttien tekeminä hyvin kalliita. Pienemmissä hankkeissa tämä on todellakin vaativaa, silti jopa Interpedian kokoisen järjestön hankkeista kaikki ovat tällä hetkellä ulkopuolisen konsultin arvioimia. Meillä on osoittaa työmme tuloksia mustaa valkoisella.

Lienee myös meidän vikamme, ettemme ole tarpeeksi tiedottaneet kehitysyhteistyön tuloksista. Tätä kirjoittaessani selailen viimeisintä ulkoisen arvioijan tekemää arviointiraporttia yhdestä hankkeestamme. Pystymme sanomaan, että hankkeessamme Länsi-Nepalin alueilla, on yhteistyössä koulun, piirihallinnon ja oppilaiden vanhempien kanssa parannettu lasten koulunkäyntitasoa 88 prosentista 97 prosenttiin. Eli olemme saaneet suurimman osan koulua käymättömistä lapsista koulunpenkille. Luokalta pääseminen on myös noussut 80 prosentista 88 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat myös oppineet koulussa jotain ja jatkavat opintojaan siirtymällä seuraavalle luokalle. Tämä on toki pieni pintaraapaisu hankkeestamme, eikä tällä tuloksella ole pelastettu koko maailmaa, mutta tulos on kuitenkin saatu aikaan suhteellisen pienellä rahalla, yhteistyössä pienen paikallisen järjestön kanssa, ruohonjuuritasolla.

Rahat käytetään tehokkaasti

Julkisessa keskustelussa on saatu kritiikkiä myös järjestöjen tehottomuudesta ja siitä, että toimintaa pitäisi kattaa enemmän lahjoitusvaroin. Keskustelussa unohdetaan kuitenkin, etteivät järjestöt toimi suurilla rahamäärillä, vaan työtä tehdään matalalla palkalla ja vapaaehtoistyötä hyödynnetään paljon. Tällaiseen työmuotoon tuskin yritysmaailma taipuisi. Järjestöt ovat erittäin riippuvaisia saamistaan lahjoituksista, mutta ei ole realistista odottaa, että hallituksen ajamia leikkauksia voitaisiin korvata lahjoitusvaroin. Suomalaiset lahjoittavat jo nyt paljon. Myös lahjoitustapa on vuosien varrella muuttunut, ennen tehtiin enemmän pitkäaikaisia lahjoitussitoumuksia, kun nykyään tehdään enemmän yksittäisiä lahjoituksia. Täysin lahjoitusvaroin toteutettavan kehitysyhteistyön riskinä olisi pitkäjänteisen suunnittelun hankaloituminen.

Koululaisia Dadeldhurassa Länsi-Nepalissa. Kuva: Antti Rajala


Sara Alanen

Kirjoittaja on Interpedian kehitysyhteistyöpäällikkö



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *