CWISH lapsityövoimaa vastaan – viikko järjestön mukana

Interpedian nepalilaisen yhteistyökumppanin, CWISH:n (Children and Women in Social Service & Human Rights) yhtenä ydintehtävänä on lapsityövoiman vastainen työ. 12.6 vietettiin kansainvälistä lapsityövoiman vastaista päivää ja CWISH oli näkyvästi esillä tekemässä vaikuttamistyötä koko viikon ajan jo ennen varsinaista merkkipäivää. CWISH on painottanut toimintaansa erityisesti kotitalouksissa käytettävän lapsityövoiman käytön ehkäisemiseen ja poistamiseen. Lapsityövoiman käyttö kotitalouksissa (child domestic labour) on ihmisoikeus- ja lapsenoikeusrikkomus ja valitettavan laaja ilmiö täällä Nepalissa.

Seurasin mielenkiinnolla CWISH:n kampanjointia varsinaisten töideni ohella. Mahtavinta oli, että heti kotikadullani näkyi CWISH:n pitkäjänteisen työn tulos Green Flag Movementin muodossa. Naapurusto oli nimittäin täynnä vihreitä lippuja, joiden tarkoituksena on ylpeydellä osoittaa, ettei kyseisessä kotitaloudessa käytetä lapsityövoimaa kotitöiden päivittäiseen hoitamiseen. Hienoa huomata, että Lalitpurin asukkaat muistivat kaivaa vihreät liput liehumaan oviinsa ja ikkunoihinsa merkkipäivän lähestyessä!

Lalitpurissa ihmiset liputtivat lapsityövoimaa vastaan vihreiden Green Flag Movement -lippujen avulla. Green Flag Movement on CWISH:n lanseeraama kampanja.

Lalitpurissa ihmiset liputtivat lapsityövoimaa vastaan vihreiden Green Flag Movement -lippujen avulla. Green Flag Movement on CWISH:n lanseeraama kampanja.

Työskentely kotitalouksien lapsityövoiman käyttöä vastaan on äärimmäisen tärkeää, sillä joissakin tapauksissa lapsityöntekijöitä hyväksikäytetään ja riistetään monin eri tavoin. Alle 14-vuotiaat lapset saattavat tehdä raskasta työtä lähes vuorokauden ympäri tai ilman korvausta tekemästään työstä. Jotkut lapsityöntekijät elävät eristyksissä muulta maailmalta ja kohtaavat fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleelliset emotionaaliset ja materiaaliset perustarpeet saattavat puuttua täysin eikä lapsella välttämättä ole mahdollisuutta käydä koulua.

CWISH pureutuu lapsityövoiman käytön kitkemiseen muun muassa puuttumalla ilmiön lähtösyihin erilaisten hankkeiden kautta sekä voimaannuttamalla ja kuntouttamalla lapsityöntekijöitä. Työskentely lähtee ennen kaikkea tietoisuuden lisäämisestä ja ihmisten voimavaraistamisesta. CWISH käyttää käsitettä rights based -approach, mikä viittaa muun muassa siihen, että yhteiskunnan rakenteiden kehittäminen vaatii muutosta ensin ihmisten tietoisella tasolla. Muutos edellyttää tietoisuutta jokaisen yksilön ihmisoikeuksista ja lain määrittämistä oikeuksista.

CWISH tuottaa tutkimustietoa ilmiöstä ja itsekin olen saanut olla mukana työskentelemässä tiedon tuottamisessa täällä ollessani. Jälleen tänä vuonna CWISH julkaisi vuosittaisen Child Domestic Work -raporttinsa, ja julkaisemistilaisuus houkutteli paikalle ison joukon median edustajia. Median rooli ihmisten tietoisuuden lisäämisessä on tietenkin tärkeä. Muun muassa paikallisesta Himalayan Times -lehdestä saimme iloksemme seuraavana päivänä lukea CWISH:n työstä.

CWISH:n ohjelmajohtaja, Saroj KC, kertoi järjestön vuosittaisen lapsityövoimaraportin keskeisimmistä tuloksista yhteistyötahoille ja median edustajille.

CWISH:n ohjelmajohtaja, Saroj KC, kertoi järjestön vuosittaisen lapsityövoimaraportin keskeisimmistä tuloksista yhteistyötahoille ja median edustajille.

Viikko huipentui mielenosoitukseen, jossa oli mukana useita lastenoikeusjärjestöjä. Viesti järjestöiltä oli, että jokainen voi vaikuttaa asiaan omalta osaltaan. Kuten ILO:n tämän vuoden lapsityövoiman vastaisen päivän iskulauseessa todettiin: ”End child labor in supply chains – It’s everyone’s business”. Lapsityövoiman vastaista työtä voi tehdä myös Suomessa, esimerkiksi kulutusvalinnoillaan arjessa, vaatimalla eettisiä tuotteita ja toimintatapoja sekä tukemalla kohdemaiden ruohonjuuritason työtä, jolla työskennellään lapsityövoimaa vastaan.

Teksti ja kuvat: Anna Tiili

Kirjoittaja työskentelee etvo-vapaaehtoisena Interpedian kumppanijärjestö CWISH:ssa Nepalissa

CWISH oli mukana lastenoikeusjärjestöjen mielenosoituksessa kansainvälisenä lapsityövoiman vastaisena päivänä 12.6.2016

CWISH oli mukana lastenoikeusjärjestöjen mielenosoituksessa kansainvälisenä lapsityövoiman vastaisena päivänä 12.6.2016


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *