Adoptoidun nuoren elämää

Intiasta adoptoitu lukiolainen Tarla kertoi omasta elämästään ja adoption vaikutuksesta siihen Intiainen-tapahtumassa elokuun alussa 2021.

Lapsuuteni oli eloisa ja täynnä oppimista. Päiväkotini ja kouluni olivat lähellä kotia, mikä oli helpotus minulle. Perheessäni on äiti, isä ja 15-vuotias pikkusisko, joka on myös adoptoitu Intiasta. Lisäksi minulla on ollut paljon kavereita.

Peruskouluaikaisiin kavereihini en enää ole yhteydessä, mutta nyt lukiossa olen saanut hyviä uusia ystäviä. Ehkä syy vanhojen kavereiden etääntymiseen on siinä, että yläkouluiässä tullaan teiniksi ja sitä myötä tulee riitoja ja draamaa. Lukioon mennessä kasvaa henkisesti ja tajuaa, ettei tarvitse elämäänsä sitä draamaa ja jos sellaista tulee, sitä osaa paremmin käsitellä. Yläkoulussa ajatusmaailma ei vielä ole niin kehittynyt.

Kun minulta kysytään, että olenko iloinen, että minut on adoptoitu, vastaan, että kyllä. Yksi syy on elinolosuhteet. Täällä meillä on katto pään päällä, ruokaa ja koulutus. Siellä mistä tulemme, suurella osalla lapsia ei ole mitään, mikä on epäreilua. Tämä pitäisi muistaa, kun haluamme koko ajan kaikkea uutta, mitä tulee kauppoihin.

Monet valittavat esimerkiksi kouluruuasta ja koulusta muutenkin. Minäkin valitan välillä, etten jaksaisi koulua ja ruoka on pahaa. Pitäisi enemmän arvostaa koulutusta ja ruokaa.

Miten adoptiotaustani vaikuttaa elämääni

Adoptiotausta on vaikuttanut ihmissuhteisiini. Sen myötä minulla on menettämisen pelko, sillä adoptoitu on menettänyt jo yhdet vanhemmat. Pienenä muistan pelänneeni aina vanhempieni työmatkojen ajan, että heille tapahtuu jotakin. Oli vaikea nukkua, vaikka sainkin jutella asiasta isovanhempieni kanssa.

Kaverisuhteisiini tämä on vaikuttanut myös. Minulla on ollut usein yksi paras kaveri, ja jos hän on viettänyt aikaa jonkun toisen kanssa, se on ollut minulle hankalaa. Vaikka ymmärrän, etten voi omia ihmisiä, osa jää ja osa lähtee, on tämä ollut vaikeaa. Juttelen tästä paljon kavereideni kanssa. Minun on myös vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

Olen kiitollinen parhaalle kaverilleni, joka ainakin yrittää ymmärtää minua ja pysyy luonani. Minäkin aion pysyä hänen elämässään, sillä kenelläkään ei ole aina helppoa.

Pikkusiskoni on erityislapsi, mikä on myös vaikuttanut elämääni. Hän vaatii paljon hoitoa ja huomiota koko perheeltä. Lapsena minäkin olisin tarvinnut paljon turvaa ja rakkautta, mutta jäin hieman sivuun. Tämä alkoi heijastua minuun. Kun se huomattiin, sain ulkopuolista apua, mikä oli hyvä kokemus.

Olen kuitenkin kiitollinen siskosta, vaikken hänen kanssaan voikaan tehdä sellaisia siskosten yhteisiä juttuja, joista haaveilin, en vaihtaisi häntä pois. Ymmärrän nyt erilaisten ihmisten toimintaa, enkä jää tuijottamaan. Kaikki ihmiset ovat erilaisia.

Oma murrosikäni toi uusia vaikeuksia, se oli hankalaa aikaa meille kaikille. Väsyin ja eristyin, ja kotona usein ärsytti ja saatoin kävellä ulos (eli ihan tavallisiakin teinijuttuja). Olen saanut apua ja nyt osaan antaa itselleni anteeksi ja luvan ottaa kevyesti, jos en jaksa. Tiedän, että se menee ohi muutamassa kuukaudessa. Minusta kaikkien pitäisi näin hektisenä aikana antaa itselleen mahdollisuus tähän, istua alas ja miettiä, mitä minulle kuuluu.

Biologinen taustani

Juuret ovat adoptiolapsille raskas aihe. Joskus koulussa on ollut tehtäviä, joissa selvitetään suvun piirteitä tai tietoja. Olen näissä tilanteissa joutunut sanomaan, etten henkisesti pysty tähän tehtävään. Samoin, jos kaverit alkavat keskustella aiheesta, olen pyytänyt, että voisimmeko vaihtaa aihetta.

Adoptoidut saavat omat adoptioasiakirjansa, joista näkee taustatietoja. Joskus niissä on tietoja biologisista vanhemmista, joskus tietoja heistä ei ole. Minulla ei ole juurikaan tietoja biologisista vanhemmistani. Täysi-ikäisenä voin itse päättää, haluanko lähteä etsimään heistä tietoja. Kun minulta on kysytty tätä, olen vastannut, etten halua. Yksi syy on se, että minulla ei ole heistä tietoja ja etsiminen niin isosta maasta kuin Intia tuntuu mahdottomalta. Matka olisi todella raskas.

Toinen syy on menettämisen pelko, sillä kun on jo menettänyt yhdet vanhemmat, haluan pitää kiinni nykyisistä.

On vaikea sanoa, olisinko mieluummin jäänyt Intiaan. Tilanteesta riippuen olisin voinut jäädä, en tiedä millaista elämäni olisi siellä ollut. Tämä on tottumiskysymys, ehkä jos kysyisin intialaiselta nuorelta, onko hän tyytyväinen, hän voisi vastata, että on, vaikkei hänellä olisikaan viimeisimpiä laitteita tms.

Intiassa olisi ollut erilaista, minulla ei ole siitä kokemusta, joten en yhtään osaa sanoa tämän perusteella olisinko mieluummin jäänyt. En välttämättä olisi yhtä onnellinen kuin nyt. Uskon, että biologiset vanhempani tekivät oikean valinnan. He eivät voineet pitää minusta huolta, ja he halusivat, että saan hyvän kodin.

Tarla Tuliainen


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *