Adoption ilo ㅡ mahdollisuuksia, kohtaamisia ja vaikuttamista

Adoption ilo on käsite, joka merkitsee eri ihmisille eri asioita. Itselleni kansainvälisesti adoptoituna se merkitsee lukuisia mahdollisuuksia, merkityksellisiä kohtaamisia ja elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Olen Ada Koskinen, 18-vuotias lukiolainen Jyväskylästä. Minut on adoptoitu Kiinasta vajaan kahden vuoden ikäisenä. Adoptio on ollut osa elämääni aina, ja adoptoituna oleminen on osa identiteettiäni, jota ilman en olisi kasvanut sellaiseksi kuin olen nyt.

Adoptio on mahdollistanut minulle valtavasti asioita. Olen käynyt lapsesta asti monilla adoptoitujen leireillä ja muissa adoptoiduille lapsille ja nuorille tarkoitetuissa tapahtumissa. Näistä kaikista olen saanut kultaakin kalliimpia ystäviä sekä hyviä muistoja ja kokemuksia.

Harjoittelua ja vapaaehtoistyötä adoption parissa

Adoption kautta sain myös TET-harjoittelupaikan. Pääsin viikon mittaiseen harjoitteluun Adoptioperheet ry:hyn, jonka aikana sain muun muassa olla mukana tekemässä juttua jäsenlehteen, päivittää eri sosiaalisen median kanavia sekä kirjoittaa heidän blogiinsa. Tämän harjoittelun jälkeen kiinnostukseni adoptiota kohtaan heräsi ihan uudella tavalla, ja siitä lähtien olen ollut aktiivinen adoptioon liittyvissä asioissa.

Kolme vuotta sitten liityin Adoptioperheet ry:n nuorisojäseneksi, ja sitä kautta pääsin mukaan nuorisotoiminnan kehittämisryhmään. Olen käynyt myös leirikummikoulutuksen ja lisäksi aloitin juuri adoptionuorten paikallisryhmän vetäjänä.

Kokemusasiantuntijana voin vaikuttaa

Olen saanut myös mahdollisuuden osallistua Adoptioperheet ry:n ja Interpedian järjestämälle jälkipalvelubrunssille kokemuspuhujana. Tapahtumassa kerroin muun muassa kokemuksiani juurien etsimisestä ja DNA-testin tekemisestä. Lisäksi olen päässyt tekemään Jyväskylän yliopistolle opetusvideon, jossa olin kokemusasiantuntijana kertomassa kansainvälisesti adoptoidun identiteetistä.

Se, että olen saanut olla mukana erilaisissa adoptioon liittyvissä toiminnoissa ja tapahtumissa, ei ole itsestään selvää. Ilman adoptiotaustaani minulla ei olisi ollut mahdollisuutta osallistua näin moneen merkitykselliseen asiaan, saada kirjoittaa blogitekstejä itselleni tärkeistä aiheista tai päästä toimimaan erilaisissa kansainvälisissä ja monikulttuurisissa yhteisöissä.

Osallistu sinäkin!

Tämän tekstin myötä haluan kannustaa juuri sinua, adoptoitu nuori lähtemään rohkeasti mukaan tavalla, joka sopii itsellesi parhaiten. Se voi olla vaikka leireille osallistumista, leirikummina toimimista tai adoptiojärjestössä vaikuttamista.

Toivottavasti tapaamme näissä merkeissä!

 

Ada Koskinen

leiri

Lisätietoa Adoptioperheet ry:n toiminnasta lapsille ja nuorille

 


Vierailija

Vierailijoiden blogeissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Interpedian virallista kantaa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *